1. Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, annat suostumuksesi evästeiden käytöllemme. Lue lisää.

Mobiili.fi Windows Phonen sovellustarjonta: romahduksen vai kukoistuksen partaalla?

Keskustelu osiossa 'Matkapuhelinuutiset', aloittaja Uutissyöte, 24/10/15.

Viestiketjun tila:
Ei auki vastauksille.
  1. Uutissyöte

    Uutissyöte

    Liittynyt:
    28/6/15
    Viestit:
    559
    Tykkäykset:
    0
    [​IMG]

    Viisi vuotta on kulunut Windows Phonen ensiesittelystä ja kolme vuotta Windows Phone 8:n julkaisusta. Microsoft on alusta asti kamppaillut käyttöjärjestelmän sovellustarjonnan kanssa, eikä tilanne ole ainakaan viimeisen vuoden aikana helpottunut. Siinä missä Android ja iOS ovat houkutelleet jatkuvasti uusia sovelluskehittäjiä, ei Microsoft ole The Vergen julkaiseman tuoreen raportin mukaan onnistunut pitämään edes kaikkia nykyisiä Windows Phone -kehittäjiä mukana omassa kelkassaan.

    Viimeisimpänä sovelluskehittäjänä Windows Phonen on tällä viikolla jättänyt Intuit Mint, joka on tunnettu henkilökohtaisen taloudenhoidon sovelluksestaan. Kyseessä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä vuoden mittaa kehityksen on lopettanut The Vergen mukaan myös American Airlines, Chase Bank, Bank of America, NBC, Pinterest ja Kabam. Myös Microsoftin oma tuki Windows Phonelle on ollut kyseenalaista, sillä esimerkiksi MSN- ja Photoynth -sovellukset ovat poistuneet valikoimista yhdessä monien kamerasovellusten kanssa.

    Huolestuttavana piirteenä Windows Phonea myös muodollisesti tukevat yhtiöt päivittävät sovelluksiaan vain ani harvoin. Esimerkiksi kaksi vuotta sitten julkaistu Instagram-sovellus ei tue edelleenkään videoita. Samoin Twitter ja Microsoftin omat Skype- ja Office -ohjelmat ovat käyttökokemuksessa kaukana jäljessä iOS-versioita. Monien sovellusten kohdalla kolmansien osapuolten kehittämät sovellukset ovatkin nousseet käyttökokemuksessa virallisten esikuviensa edelle. Sinänsä tervetullut kolmansien osapuolien tuki on kuitenkin aiheuttanut Windows Phonen sovelluskehityksen joutumisen entistä enemmän harrastelijoiden käsiin.

    Keskustelu sovellustarjonnasta on tällä hetkellä erittäin ajankohtaista, sillä Microsoftilta odotetaan merkittäviä panostuksia sovelluskehitykseen loppuvuoden aikana. Pian julkaistavan Windows 10 Mobilen myötä yhtiöltä odotetaan paitsi selviä uudistuksia omiin sovelluksiinsa, myös enemmän panostuksia kolmansien osapuolien houkuttelemiseksi Windows Phonen pariin. Tähän mennessä ainakin Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on todennut ”Facebookin olevan täysillä mukana Windows 10:ssä”, joten toivoa paremmasta on luvassa. Myös Microsoftin taktiikka tehdä Windows 10:n PC-sovelluksista, mobiilisovelluksista ja konsolisovelluksista keskenään yhteensopivia lienee monille kehittäjille merkittävä houkutin lähteä mukaan sovelluskehitykseen.

    [​IMG][​IMG]

    [​IMG]
    Microsoft on luvannut tuoda Windows 10:n mukana suuria muutoksia sovellustarjontaan.

    Jatka lukemista...
     
Viestiketjun tila:
Ei auki vastauksille.

Jaa tämä viestiketju