Vuonna 2020 tai myöhemmin julkistettavia Huawei malleja

SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Näissä on se ero että muualla esitellään jonnekin vuotaneita tietoja. Täällä Huawei/Honor -puolella on vaan tapana ilmoittaa asioita kuten tuossa on meidänkin keskustelua ennen kerrottu vaan ilmoitusluontoisesti asioita julkaisuista, mallistoista tai muutoksista yms ja niistä puuttuu lähteet. Samoin ihan kuviin asti on päätynyt "Not for resale" -tarroitettuja laitelaatikoita, joita ei voi saada kuin maahantuojalta tai valmistajalta. Tällöin se on sissimarkkinointina katsottava asia, vaikka kuinka olisikin yhden henkilön julkaisemaa.

Muissa ketjuissa kun porukka tuppaa oikeasti jakamaan julkisista lähteistä olevaa tietoa ja lopulta jopa ostamaan omalla rahallaan ne laitteet joista ovat innoissaan. Täällä on yleinen keskushallinto-tyyppinen tiedotuslinja menossa ilmaiseksi.
Niinno täällä keskustelu on muuttunut siihen että höpöttelen itseni kanssa, siksi olen vain muuttanut viestien muotoa enemmän ilmoitus luonteiseksi, saatte muut höpistä mitä tulee mieleen. Jaan mieluummin tiedon suoraan kuin alan jakamaan sitä jonkun sivuston kautta.

Ja kyllä, mulla on suhteita Huawein molempiin brändeihin, ja Honorilta tukee silloin tällöin mahdollisuus arvostella jokin heidän laitteensa. (Tällä hetkellä Honor watch ES)
Huawein puolella ei ole kuin kavereita enkä ole sen koommin tekemisissä heidän laitepuolen kanssa kuten Honorilla, enemmän softajuttuja sieltä.

Minuksi tulemiseen ei hirveästi vaadita, jokainen voi yrittää.
 
Anademus

Puhelinkokemusseikkailija
Palaute - 100%
33   0   0
Liittynyt
10.11.2019
Viestit
4288
Reaktiopisteet
4912
Puhelinmalli
Joku lippulaiva

En tiedä haluaako kukaan profiloitua jonkun merkin ilmaiseksi mainostajaksi silläkin uhalla että saa bännit piilomainonnasta. Jatkossa ehkä kannattaisi normaalin käytännön mukaan arvostelun alussa kertoa normijutut eli tuote saatu jne.
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
En tiedä haluaako kukaan profiloitua jonkun merkin ilmaiseksi mainostajaksi silläkin uhalla että saa bännit piilomainonnasta. Jatkossa ehkä kannattaisi normaalin käytännön mukaan arvostelun alussa kertoa normijutut eli tuote saatu jne.
Mitä tekemistä tuote arvioilla on tämän ketjun sisällön kanssa, mainitsen aina tyyliin näin " (tuotteen nimi) tuli testiin (yhtiöltä/brändiltä). eikö tuo kerro jo tarpeeksi? Jos tuota ei ole mainittu niin silloin se on automaattisesti omakustanteinen (valtaosa).
Mitä näihin vuotoihin/huhuihin tulee niin jokainen voi sisältöön vaikuttaa itse. Kuten edellisessä mainitsin.

Esim: miksi laittaisin Mobiili fi'n artikkelin linkin aiheesta jossa olen yksi lähteistä kun voin laittaa asian tänne suoraan. Ihmiset eivät muutenkaan nykypäivänä jaksa lukea otsikoita pidemmälle ja odottavat klikin säästäjiä kertomaan artikkelin sisällöstä.
 
Anademus

Puhelinkokemusseikkailija
Palaute - 100%
33   0   0
Liittynyt
10.11.2019
Viestit
4288
Reaktiopisteet
4912
Puhelinmalli
Joku lippulaiva
Mitä tekemistä tuote arvioilla on tämän ketjun sisällön kanssa, mainitsen aina tyyliin näin " (tuotteen nimi) tuli testiin (yhtiöltä/brändiltä). eikö tuo kerro jo tarpeeksi? Jos tuota ei ole mainittu niin silloin se on automaattisesti omakustanteinen (valtaosa).
Mitä näihin vuotoihin/huhuihin tulee niin jokainen voi sisältöön vaikuttaa itse. Kuten edellisessä mainitsin.

Esim: miksi laittaisin Mobiili fi'n artikkelin linkin aiheesta jossa olen yksi lähteistä kun voin laittaa asian tänne suoraan. Ihmiset eivät muutenkaan nykypäivänä jaksa lukea otsikoita pidemmälle ja odottavat klikin säästäjiä kertomaan artikkelin sisällöstä.
Silloin kun jää viitteet pois ja omitaan tuotos muuttuu asiat objektiivisesta subjektiiviseksi. Samalla porukan käsitys asiasta muuttuu melkoisesti.

Muissakin ketjuissa lähes poikkeuksetta viitataan missä sanottiin ja mitä. Nyt tämä näyttää yhden miehen RSS-feediltä.
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Silloin kun jää viitteet pois ja omitaan tuotos muuttuu asiat objektiivisesta subjektiiviseksi. Samalla porukan käsitys asiasta muuttuu melkoisesti.

Muissakin ketjuissa lähes poikkeuksetta viitataan missä sanottiin ja mitä. Nyt tämä näyttää yhden miehen RSS-feediltä.
Tuon vuoksi olen siirtänyt painopistettä enemmän Twitterin puolelle kun täällä on aina oltava jokin lähde vaikka olisit se lähde itse niin silti on pistettävä jokin linkki jonnekin. Viittaus tulee aina minunkin postauksiin jos siihen on aihetta, (valtaosaan ei, vai pitääkö laittaa linkki omaan profiiliin)
 
Nightuser

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
31.8.2014
Viestit
15004
Reaktiopisteet
6517
Puhelinmalli
Moto G7 Power
Aikaisemmin tästä maininnut että se lähdelinkki olisi aina hyvä laittaa mukaan että mistä se huhukuva/tieto on peräisin.
 
Anademus

Puhelinkokemusseikkailija
Palaute - 100%
33   0   0
Liittynyt
10.11.2019
Viestit
4288
Reaktiopisteet
4912
Puhelinmalli
Joku lippulaiva
Tuon vuoksi olen siirtänyt painopistettä enemmän Twitterin puolelle kun täällä on aina oltava jokin lähde vaikka olisit se lähde itse niin silti on pistettävä jokin linkki jonnekin. Viittaus tulee aina minunkin postauksiin jos siihen on aihetta, (valtaosaan ei, vai pitääkö laittaa linkki omaan profiiliin)
No tässä on noita vuotokuvia ja kamera-asetelman vakoilukuvia niin olisi ihan kiva saada joku lähde noihin ellei niitä ole omin käsin askarreltu. Tai jos joku on oma hahmotelma photarissa tai 3d:ssä niin siihenkin olisi hyvä kirjoittaa jotain eikä vain kopioida kuvaa jostain foorumista ja niissä on (ehkä) watermark joissain ja toisissa taas ei.
 
HP10

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
2.6.2017
Viestit
762
Reaktiopisteet
152
Puhelinmalli
H P10
Testattu Mate 40 Pro kirjasi AnTuTu-yhteispisteiksi reilut 693 000, jolla se peittoaa selvästi Qualcommin Snapdragon 865+ -järjestelmäpiirillä varustetujen puhelinten alle 650 000 pisteen tason.
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Voisin kuvitella että 3party kuori valmistajat ovat tänä aamuna tonnin seteli ilmeillä kun Huawei antoi ensimmäisen vihjeen Mate 40 sarjan kameran muotoilusta joka ei ole pyöreä vaan oktagonaalinen kaikesta huolimatta, tuosta oli juttua joskus ennen kuin Onleaks jakoi omat renderoinnit että muotoilu olisi octagonaalinen mutta se muuttui vain toteamukseen että onkeaksilla on virhe niissä kameran osalta.
Vihje kuva paljastaa myös että takakansi olisi keraaminen eli malli lienee RS Porsche Design malli
E: vain PD malli tulee tällä erilaisella kameralla, muut ovat pyöreällä hieman nokiamaisella kamera asettelulla.

a66d0169ly1gjokkanrabj20u01hcu0e.jpg
 
Viimeksi muokattu:

SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Huawein eilen julkaistun teaserin pohjalta kyhäsin hahmotelman kameran asettelusta. Kelpaa mulle😂
Ei ehkä ihan sellanen 9000 tuntia paintissä väkerrys mutta tuollanen se on lähes kun julkaistaan😋

-rlfe9k.jpg

Saa ottaa jos joku käyttöä keksii😄

Screenshot_20201015_202524.jpg
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Löytyiskö tuolle lämpötila mittarille käyttöä? Muuten kuin kuumeen mittaaminen🤔
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Tässä vielä RS'n takaosa josta käy ilmi kameran speksejä

006OJqndgy1gjsp17q71mj31900u0778.jpg
 
kukez

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
24.7.2004
Viestit
411
Reaktiopisteet
136
näihin vissiin tulee mahdolliseksi päivittää myöhemmin harmony os2? ja varmaan vähällä vaivalla saavat appgalleryn ohjelmat tälle sopivaksi?
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
näihin vissiin tulee mahdolliseksi päivittää myöhemmin harmony os2? ja varmaan vähällä vaivalla saavat appgalleryn ohjelmat tälle sopivaksi?
Varmaan vuoden päästä ja sekin vain Kiinassa, Appgalleryn pitäisi olla jo nykyiselläänkin harmonyn päälle rakennettu joten siirto ei olisi ongelma, GMS pohjaiset Android sovellukset tosin katoavat sitten. Harmonyn pitäisi jossain välissä tulla tuki Android sovelluksille mutta en arvaa sanoa mitään aikajanaa tuolle.
 
Andye

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
27.12.2016
Viestit
820
Reaktiopisteet
391
Puhelinmalli
OnePlus3T
Pitää antaa pisteet Huaweille, että menevät nykyisin melko omia polkuja designin kanssa. Pisteet taas pois siinä, että ainakin tuo Porsche design on aivan kamalan näköinen
 
SANDY

知名会员. 爱中国没关系
Palaute - 100%
8   0   0
Liittynyt
19.1.2017
Viestit
3306
Reaktiopisteet
1823
Puhelinmalli
Huawei Mate 30 Pro 5G, Mate Xs.
Pro+ kamera asetelma plurratussa kuvassa mutta kaikki tarpeellinen siitä erottuu. 5 kameraa, keraaminen rakenne.
Minusta tuo kamera asettelu on hieno mutte ei sovi niin millään Huawein muotokieleen
IMG_20201018_183526.jpg
 
Top Bottom