Vaara voi yhä olla olemassa – Google sanoo samaa kuin Apple: Monet CIA-vuotojen...

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
15419
Reaktiopisteet
104

Android-laitteissakin voi yhä olla CIA-asiakirjojen nyt paljastamia haavoittuvuuksia.


Google on nyt kommentoinut CIA-asiakirjojen paljastamia haavoittuvuuksia ja hyökkäysmenetelmiä.

Vuotosivusto WikiLeaks julkaisi aiemmin tällä laajasti materiaalia Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n käytössä olevista tekniikoista sekä mahdollisuuksista salakuunnella ja päästä käsiksi muun muassa Android- ja Apple-laitteiden tietoihin. Mobiililaitteiden lisäksi CIA:lla olisi keinot esimerkiksi salakuunnella Samsungin älytelevisioiden kautta.

”Tarkasteltuamme näitä asiakirjoja, olemme luottavaisia molempien Chromen ja Androidin tietoturvapäivitysten ja -suojausten jo suojelevan käyttäjiä monilta näistä väitetyistä haavoittuvuuksista. Analyysimme jatkuu ja tulemme ottamaan käyttöön mahdolliset tarvittavat lisäsuojaukset. Olemme aina tehneet turvallisuudesta tärkeän prioriteettimme ja jatkamme panostamista puolustukseemme”, todetaan Googlen kommentissa.

Applen tavoin Google kertoo sen ajan tasalle päivitettyjen ohjelmistojen olevan jo suojattu monilta haavoittuvuuksilta. Sanamuodoista päätellen sekä Applen että Googlen ohjelmistoista on kuitenkin paljastunut myös vielä paikkaamatta olevia haavoittuvuuksia. Tarkempia tietoja asiasta ei kuitenkaan vielä ole.

CIA:n keinojen WikiLeaks-vuoto voi avata käytetyt tekniikat sekä haavoittuvuudet koko maailman hakkereiden käyttöön.

Kaikkiaan CIA:n arsenaaliin lukeutuu haittaohjelmia, viruksia, troijalaisia, nollapäivähaavoittuvuuksia sekä etänä käytettäviä hallintaohjelmia.

Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom