Tilastollinen tutkimus Matkapuhelinfoorumin käyttäjistä?

Tila
Ei auki vastauksille.

Esa Isopahkala

Ylläpitäjä
Palaute - 100%
4   0   0
Liittynyt
18.6.2002
Viestit
8524
Reaktiopisteet
2777
Puhelinmalli
Huawei P20 Pro
Data-analytiikan kurssilla on tehtävä harjoitustyönä tilastollinen tutkimus ja ajattelin, että Matkapuhelinfoorumin käyttäjien tutkiminen saattaisi olla mielenkiintoista.

Suunnittele tilastollinen tutkimus, johon keräät tiedot vähintään 50 tilastoyksiköltä. Tee tutkimussuunnitelma, josta selviää, mitä tutkimus pyrkii selvittämään ja mikä on tutkimuksen kohderyhmä. Aineisto hankitaan joko internetkyselynä sähköisellä lomakkeella tai paperilomakkeella.

Kerätyt tiedot syötetään tietokoneelle havaintomatriisiksi, jota käsitellään SPSS-tilasto-ohjelmalla. Aineiston analysoinnissa tulisi soveltaa mahdollisimman monipuolisesti opintojaksolla esille tulevia menetelmiä.

Tuloksista tehdään kirjallinen tutkimusraportti, jonka yhteydessä palautetaan lomakkeet, joilla aineisto on kerätty.

Harjoitustyössä pitää tarkastella vähintään 50 havaintoyksikön laajuista aineistoa ja vähintään 10 muuttujaa. Muuttujista vähintään kolmella on oltava lukumääräinen tulkinta eli niiden on oltava välimatka- tai suhdeasteikollisia.

Minulla tulee kysymyksiä mieleen esimerkiksi:

- Viimeksi ostetun matkapuhelimen malli?
- Kuinka kauan viimeisimmästä puhelinostoksesta?
- Kuinka kauan pidit edellistä puhelinta ennen vaihtoa (tai keskimäärin pidät)?
- Mikä/mitkä ominaisuudet ratkaisivat puhelimesi valinnan (valmiit vaihtoehdot tai vapaa sana)?
- Kuinka tyytyväinen olet nykyiseen puhelimeesi (asteikko 1-5)?
- Ostitko nykyisen puhelimesi nettikaupasta vai kivijalkakaupasta?
- Mistä ostit nykyisen puhelimesi (valmiit vaihtoehdot + muualta, mistä)?
- Mitä teit nykyisen puhelimen oston jälkeen vanhalle puhelimellesi?
- Matkapuhelinoperaattorisi?

Onko teillä joitakin kysymyksiä, joihin olisi mielenkiintoista saada vastauksia?
 

tonttu

Supermoderaattori
Palaute - 100%
4   0   0
Liittynyt
2.4.2004
Viestit
18352
Reaktiopisteet
6621
Puhelinmalli
Apple iPhone 8 ja Apple iPhone 8+
Käytätkö Multi-SIM palveluita?
Lataatko langallisesti vai langattomasti puhelimesi akkua?
Kuinka usein varmuuskopioit puhelimesi sisällön?
 

andy

Palaute - 100%
2   0   0
Liittynyt
5.7.2002
Viestit
7970
Reaktiopisteet
5776
Puhelinmalli
S10
Nykyään on varmaan aika yleistä, että liittymä ja laite on työnantajan hankkimia ja minua ainakin kiinnostaisi myös tämän käyttäjäkunnan vastaukset ja matkapuhelinedun piirissä olevien osuus vastanneista. Nyt kysymysten asettelu on sellainen, että vaatisi ensimmäiseksi kysymykseksi 'onko puhelin ja liittymä itse hankittu vai työnantajan tarjoama etu' ja vastauksesta riippuen kysely jatkuisi 'personoituna'. Yllä olevat kysymykset ovat suurimmaksi osaksi kohdennettu itse hankitun laitteen ja liittymän hankkineille foorumilaisille. Tai ainakin tekisin ohjeen kyselyn alkuun jossa kertoisin, että tämä kysely on tarkoitettu henkilöille jotka ovat hankkineet laitteen ja liittymän yksityishenkilöinä.
 

gogland

Mr Vip
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
16.1.2005
Viestit
8502
Reaktiopisteet
6402
Puhelinmalli
Sony Xperia XZ1 Compact
Kiinnostaisi tietää kuinka paljon porukat enää soittelee/tekstaa normipuheluita/viestejä?
 

dale.jr

Tunnettu jäsen
Palaute - 100%
4   0   0
Liittynyt
7.2.2015
Viestit
3672
Reaktiopisteet
2740
Puhelinmalli
Doogee Y6 Max,Nokia 5,Erifon
Kiinnostaisi tietää kuinka paljon porukat enää soittelee/tekstaa normipuheluita/viestejä?
Olisko puheluita noin 600min kuussa ja tekstareita joku 50 kpl. Työhön pääosin liittyvät jolloin muut tavat eivät ole juuri vaihtoehto .
 

Naksu

Punainen komentaja
Supermoderaattori
Palaute - 100%
88   0   0
Liittynyt
29.4.2006
Viestit
1755
Reaktiopisteet
754
Puhelinmalli
P8 Lite (PLZ HELP!!) | Huawei Watch
Itelle tuli mieleen kohta "Ostitko nykyisen puhelimesi uutena vai käytettynä" jos se sopii muuten tutkimuksen aiheeseen
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom