Tältä ensimmäinen uusi Android-Nokia näyttää oikeasti – Nokia 6 live-kuvissa

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
22315
Reaktiopisteet
216


HMD Globalin julkistama ensimmäinen uusi Android-Nokia-älypuhelin Nokia 6 on tulossa myyntiin vain Kiinassa, josta tulevat myös ensimmäiset live-kuvat puhelimesta. Oheiset kuvat julkaistiin kiinalaisessa Weibo-yhteisöpalvelussa.

Nokia 6:ssa on alumiinirunko, joka HMD:n mukaan anodisoidaan valmistusprosessissa kahdesti ja kiillotetaan viisi kertaa. Ulkoisesti puhelimessa huomionarvoista on antennijuovien sijoittuminen lähelle puhelimen ylä- ja alareunoja takaosaa leikkaavan linjauksen sijaan. 3,5 millimetrin lliitäntä löytyy puhelimen yläpäästä ja pohjassa sijaitsee Micro-USB-liitäntä. Monista uutuuspuhelimista poiketen Nokia 6:sta ei siis löydy vielä uuden kätevämmän USB-C-tyypin mallin liitäntää.

Nokia-logo näkyy puhelimessa ulkoisesti edessä näytön yläpuolella oikeassa yläkulmassa ja takana pystysuunnassa rungon keskellä.

16 megapikselin takakameran ja kahdesta LEDistä koostuvan kuvausvalon ympäriltä Nokia 6 on hieman paksumpi, 8,4 millimetriä, paksuuden muuten ollessa 7,85 millimetriä. Puhelin on 154 millimetriä pitkä ja 75,8 millimetriä leveä.

Nokia 6:ssa on myös Gorilla Glass 3:n suojaama 5,5 tuuman näyttö 1920×1080 pikselillä, sormenjälkitunnistin edessä kotinäppäimessä, 8 megapikselin etukamera ja stereokauittimet. Sisuksista löytyy Qualcomm Snapdragon 430 -järjestelmäpiiri, 4 gigatavua RAM-muistia, 64 gigatavua sisäistä tallennusmuistia, paikka kahdelle SIM-kortille, microSD-muistikorttipaikka sekä 3 000 milliampeeritunnin akku pikalataustuella.

Live-kuvat Nokia 6:sta kertovat myös puhelimen mallikoodin olevan TA-1000, joka vahvistaa puhelimen olevan Kiinassa ennen vuoden vaihtumista viranomaishyväksynnän saanut laite.

Lisäksi kuvissa nähdään Nokia 6:n myyntipakkaus, jossa esillä on uuden ajan näkemys Nokian takavuosien käsien kohtaamisesta.

Nokia 6:ta odotetaan myyntiin Kiinassa tammikuun aikana. Hinnaksi on kerrottu 1 699 juania eli reilut 230 euroa.



Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom