SSS: Microsoftin ja Nokian entinen kiinteistö Salossa uudelle omistajalle – kauppakirja...

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
15359
Reaktiopisteet
103
nokia_salo_plant-300x246.jpg

Nokian ja Microsoftin entisen Salon yksikön tiloja, joista kaupunki yhdessä kiinteistösijoittajien on käynyt neuvotteluja ja tehnyt ostotarjouksen.


Salon kaupungin ja yhteistyökumppaneiden päätös ostaa Microsoftille ja sitä ennen Nokialle kuulunut tehdaskiinteistö Salossa on saanut sinetin kauppakirjan allekirjoituksen myötä, uutisoi Salon Seudun Sanomat. Kiinteistön ostaja on Salo IoT Park Oy.

Helmikuussa perustetun Salo IoT Park Oy:n osakkaina ovat Salon kaupungin lisäksi 4capes Oy, Lounaismaan Osuuspankki Oy, Lounea Oy, Aurora Ventures Oy sekä Hans Strömberg. Kiinteistön ja irtaimiston kauppahinnaksi tuli 6,2 miljoonaa euroa, ja omistajuus siirtyy maaliskuun lopulla.

Meriniityssä Salossa sijaitsevat toimitilat ovat yhteiskooltaan jopa 9,5 hehtaaria, ja niissä työskenteli Nokian huippuvuosina lähes 6 000 työntekijää. Yksinään kiinteistöjen ylläpitokustannusten on kerrottu olevan 2-3 miljoonaa euroa vuodessa.

Salon kaupunki on yhteistyökumppaneidensa kanssa suunnitellut alueelle teollisen internetin (IoT) liiketoiminnan osaamiskeskittymää. Kaupunginvaltuusto siunasi ostosuunnitelman joulukuussa. Osaamiskeskittymästä on tarkoitus rakentaa kansainvälisesti verkottunut ja kasvava huippuosaamisen keskus, johon odotetaan kymmeniä toimijoita.

Salon kaupunki, Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu ovat myös tehneet yhteistyösopimuksen koulutusviennin järjestämisestä Salossa. Informaatioteknologiaan keskittyvää, tutkintoon johtavaa, maksullista koulutusta markkinoidaan EU:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Tavoitteena on saada koulutukseen vuosittaiset 100 opiskelijan aloitusryhmät.

Tiloissa toimii jo nyt myös muita yrityksiä. Muun muassa Turing Robotic Industriesilla on käytössään toimitila Nokian Nakolan entisessä koetehtaassa ja toisena esimerkkinä Salossa on käynnissä moottoripyöräilyyn suunnatun NUVIZ-visiirinäytön tuotekehitys. Lisäksi esimerkiksi Nordean puhelinpalvelukeskus ja Orionin logistiikkakeskus toimivat jo osassa tiloja.

Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom