Niin, oma napa. Läheiset miettivät vain itseään. Ei siinä sitten paljoa menehtyneen muistoa kunnioiteta, jos väkisin pitää siunaukset saada, vaikka henkilö ei edes kirkkoon kuulu.
Melko varmaa olettamusta, että puolisosi on sua saattelemassa viimeiselle matkalle. Sehän voitkin olla sinä, joka lähtee teistä viimeisenä.
Minun läheiseni saavat järjestää ihan sellaiset pidot kuin haluavat. Hehän minua jäävät muistelemaan, joten ihan sen mukaan kuin heistä on paras tapa muistella ja helpottaa tilannetta.
Yllättää varmaan, että puhtaasta itsekkyydestä ihmiset ovat seurallisia. Joku saa sinunkin olemassaolostasi jotain, siksi ovat valmiita sinua sietämään...
Ei omaa kokemusta, mutta tässä jotain: Kirkkoon kuulumattoman hautaus | Hautauspalvelut | Memoria Hautaus ja hautapaikka
Tästä aiheesta on hiljattain kotona keskusteltu, vaikkei nyt näköpiirissä ole itsellä tuota viimeistä unta. Minä olen miettinyt vähän jopa lääketieteelle tuon sisimmän luovutusta... Tai jos on niin mätä sisus ettei kelpaa niin mieluusti uunin kautta vaikka pitsan päälle. Jotenkin tuo hautaaminen ja velvoite suvulle sitten siitä haudan huolehtimisesta, ei oikein mene yksiin ajatusteni kanssa.
Kun tässä on asioita selvitellyt niin taidan kyllä ehdottaa vaimolle, että tehdään hänen äitinsä jälkeen perukirja ihan itse. Kun anopin asiat näyttävät hyvinkin selviltä, niin kyllä tässä sen verran on vuosikymmenten aikana erilaisia asiakirjoja kirjoittanut, että siitä varmasti suoriutuu. Jos olisi kiinteistöjä tai erilaisia sijoituksia, niin sitten varmaan antaisi homman jollekin toiselle, mutta kun sellaisia ei ole, niin aika suoraviivaiselta nuo asiat näyttävät. Mutta haudataan nyt anoppi ensin ja puhun sitten vasta vaimon kanssa perukirjan tekemisestä. Sinänsähän asia ei minulle kuulu, joten vaimon päätöshän se on kuitenkin.
Sieltä minäkin noita juttuna olen katsellut. Ja nykyisinhän netissä on valmiita mallejakin saatavana.
No niin, anoppi on haudattu ja muistotilaisuus pidetty. Kolmevuotias käyttäytyi mallikelpoisesti siunauskappelissa, vaikka ainakin minua kyllä pakkasi naurattamaan kun se pikkumies ihan vakavan näköisenä osallistui virrenveisuuseen - omin sanoin tietysti.
Minun hautajaisissa ei virsiä hoiloteta. Vaikka osaankin aika monta ulkoa. Kouluajoilta ne ei jääneet mieleen, mutta työssä ollessa muistisairaat asiakkaat hoilasivat niitä kaiken päivää. Väkisinkin ne oppi. Plus muutamat runo ja jopa kummitusjuttu. Norwegian Wood on niin hieno biisi, että sen voisi soittaa hautajaisissani sitten joskus.
Minä kanttorin poikana osaan vieläkin muutaman sata virttä ulkoa. Häissämme kirkossa muuten aikoinaan soitettiin uruilla the Beatlesin ”And I love her.”. Siinä se kirkkokansa vakavana kuunteli popkappaletta.
Et varmaan saanut tarpeeksesi vitsistä: ”Mikä on dementikkojen lempijoululaulu?”... Itse olen vaimolle esittänyt toiveen, että kun en enää varjoista löydä tietäni pois, voi hän laittaa minut krematorioon ja kipata tuhkat mereen. Jos haluaa juhlia sitä, että viimein pääsi minusta eroon niin saa vapaasti niin tehdä. Itse en toivo vollottajaisia.
Eihän hautajaiset välttämättä mikään vollottajaiset ole. Jälkeenjääneiden surun käsittelemisestähän siinä usein on kyse, ellei vainaja ole eläissään omia toivomuksiaan esittänyt. Anoppi ei ollut mitenkään erityisen uskonnollinen, eikä ole vaimonikaan, mutta halusi silti järjestää kirkollisen siunauksen ja maallisemman muistotilaisuuden. Kummassakaan ei mitään hoilotettu, kappelissa veisattiin pari virttä ja muistotilaisuudessa sitten laulettiin pari maallisempaa laulua.
@veikko ja @tonttu tuolla näköjään aiemmin puhunut perunkirjoituksesta. Minäkin olin viime kesänä itse tekemässä, mutta kaveri antoi hänen asianajajansa numeron ja päätin antaa hänen tehtäväksi sen. Säästin kyllä hyvän summan, vaikka asianajajalle 300e maksoin. En olisi itse tajunnut arvioida niin alakanttiin asunnon ja muun omaisuuden arvoa, asianajaja veti melkein 20k€ pienemmäksi omasta arviosta ja hyvin meni läpi. Varmaan lähemmäs 2500e säästin perintöveroissa tuohon omaan arvioon verrattuna.
