Puhelinten keräily

HIGHEND

Puhelinparoni
Palaute - 100%
35   0   0
Liittynyt
22.12.2008
Viestit
2618
Reaktiopisteet
137
Puhelinmalli
Fold, G8X Dual Screen jne
Heips.

Onkos täällä enää ketään, jotka keräilisivät puhelimia/muuta pienelektroniikkaa?

Itsellä aikanaan innostus lopahti, ja vuoden 2012 kesällä tuli myytyä kokoelma suurimmilta osin pois. Osa puhelimista myös varastettiin kun otin kaikki puhelimeni autoon pahvilaatikkoon näytille erään vähemmistöä edustavan tuttuni sukulaisten kiinnostuessa ostamaan jotain, mm. Uudenveroinen 9500 Commari ja 8910i ovat teillä tietämättömillä. Seisoin vieressä koko ajan jos joku puhelimiani tutkaili, mutta jännästi muutaman viikon päästä paksia tonkiessani huomasin jäljellä olevan vain Siemensejä ja jotain perusluureja. Kyllä, olin väliinpitämätön puhelimien ja tavaroideni suhteen, kuten olen osin edelleenkin.

Pari vuotta sitten harrastus taas pikkuhiljaa aktivoitui, ensin muutaman luurin ostamisella kirppiksiltä, sen jälkeen niitä metsästettiinkin jo Tori.fi:stä, sittemmin olen luonut suhteita joiden avulla olen saanut haalittua melkoisen kattavan kokoelman Nokiaa ja muitakin puhelimia.

Hienot ja/tai harvinaiset mallit toistaiseksi uupuvat, koska en ole vielä raaskinut sijoittaa puhelimiin isoja summia. Eli 8000-sarjaa tai harvinaisempia malleja ei löydy.

Tein tämän ketjun senkin takia, että haluan nähdä keräileekö joku myös uudempia puhelimia, jotka eivät itseä niin innosta. 6-8 vuotta sitten täälläkin oli kymmeniä Nokia-keräilijöitä, onko innostus loppunut kosketusnäyttöpuhelinten aikana?

Jouluterveisin Haikkis
 

Qwertyi

Vuoden foorumilainen 2010, VIP vuodesta 2016
Palaute - 100%
30   0   0
Liittynyt
7.12.2005
Viestit
36605
Reaktiopisteet
15744
Puhelinmalli
Samsung Galaxy S10e + Note 8
Ei ole kokoelma pitkään aikaan karttunut. Uusia ny viitti ees keräillä, aikalailla samanlaisia loppupeleissä ovat.

Tuolta blog puolelta löytynee luurit, allekirjotuksessa linkki.
 

HIGHEND

Puhelinparoni
Palaute - 100%
35   0   0
Liittynyt
22.12.2008
Viestit
2618
Reaktiopisteet
137
Puhelinmalli
Fold, G8X Dual Screen jne
Käyn vilaisemassa. Ilmeisesti vanhempien vehkeiden kanssa pelaaminen ei ihmisiä kiinnosta, mutta sehän on mulle vain plussa kun niitä tulee mulle ovista ja ikkunoista.
 

Whig

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2002
Viestit
1301
Reaktiopisteet
509
Puhelinmalli
170.275 MHz transmitter
Yritän olla keräämättä turhaa (emäntä saattaa tosin olla erimieltä siitä mikä on turhaa) roinaa nurkkiin joten mitenkään en yleisestä ole kerännyt puhelimia mutta pyrkinyt keräämään talteen ne mitä itse olen käyttänyt.
 

jsalmika

Tunnettu jäsen
Palaute - 100%
1   0   0
Liittynyt
7.2.2014
Viestit
1218
Reaktiopisteet
596
Puhelinmalli
Pikkulippulaiva
Ericssonin ja Mobiran ekat raahattavat, Nokian historiallisimmat ja viimeiset mallit, kaikki Commarit, eka Jolla ja muutama Benefon on tallessa, lisäksi valittu otos mm. B&O:n design-pöytäpuhelimia ja eri tyyppisillä "stereovirityksillä" varustettuja putkiradioita, Köykän vahvistin, OR:n ja Genelecin ekoja kaiuttimia jne. mutta keräilyksi sitä ei voi enää sanoa, säilömiseksi jälkipolville enemmänkin.
 
Viimeksi muokattu:
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
3.3.2019
Viestit
3
Reaktiopisteet
0
Puhelinmalli
Nokia 3710
Ericssonin ja Mobiran ekat raahattavat, Nokian historiallisimmat ja viimeiset mallit, kaikki Commarit, eka Jolla ja muutama Benefon on tallessa, lisäksi valittu otos mm. B&O:n design-pöytäpuhelimia ja eri tyyppisillä "stereovirityksillä" varustettuja putkiradioita, Köykän vahvistin, OR:n ja Genelecin ekoja kaiuttimia jne. mutta keräilyksi sitä ei voi enää sanoa, säilömiseksi jälkipolville enemmänkin.
Annoin vuosia sitten benefonini, iO ja Q eräälle unkarilaiselle keräilijälle
 

rare

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
19.1.2008
Viestit
142
Reaktiopisteet
6
2000 luvun alkupuolelta saakka on tullut kerättyä, mutta keräily pidetty alusta saakka melko pienimuotoisena ja rajattu vain tiettyihin mallisarjoihin muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
Nokia 8000 ja 9000 sarja ovat ne jotka itseäni eniten kiinnostavat. Olen pyrkinyt pitämään kokoelman "laatu korvaa määrän" -periaatteen mukaisena. Käytän myös aktiivisesti tasaisesti vaihdellen noita puhelimiani jotta niiden akut pysyvät iskussa. Juuri tällä hetkellä 9000i on latauksessa ja 6310 on käyttöpuhelimenani.
Myös noiden puhelimien viralliset oheistarvikkeet, pakkaukset, esitteet ym. kiinnostavat ja ovat osa kokoelmaa. Viimeisimpänä hankintana 8810 alkuperäinen jalopuinen laatikko minkä ostin viime kuussa.
Myös muuta pienelektroniikkaa on jonkin verran nurkkiin kertynyt keräilymielessä, Walkman korvalappustereoita, taskutelevisioita, taskulaskimia ym. Näissäkin sama periaate kuin puhelimissakin eli suurin osa on alkuperäisissä laatikoissaan melko virheettöminä ja esim. noissa korvalappustereoissa olen rajannut keräilyn ainoastaan metallikuorisiin malleihin.
E7 on viimeisin ja uusin Nokialaiseni, uudemmat kosketusnäytölliset eivät juurikaan nappaa keräilymielessä koska ne ovat ensinnäkin kaikki miltei saman näköisiä. Muutenkin niistä puuttuu se jokin mikä herättäisi minun omistushaluni.
Nokia N95 olisi sellainen malli jonka haluaisin vielä kokoelmiini jos jostain löytyy asiallisen kuntoinen/hintainen alkuperäisellä laatikolla.
 
Viimeksi muokattu:

HIGHEND

Puhelinparoni
Palaute - 100%
35   0   0
Liittynyt
22.12.2008
Viestit
2618
Reaktiopisteet
137
Puhelinmalli
Fold, G8X Dual Screen jne
Mulla taas menee päinvastoin, määrä korvaa laadun. Kaikki ostan mitä halvalla irtoaa, mutta joku 50 euroakin 8000-sarjalaisesta on mun lompakolle liikaa.
 

HIGHEND

Puhelinparoni
Palaute - 100%
35   0   0
Liittynyt
22.12.2008
Viestit
2618
Reaktiopisteet
137
Puhelinmalli
Fold, G8X Dual Screen jne
Mitähän minä olen viime kuuleman saanut kokoelmiin. Liiemmin yrittämättä ainakin uudenveroisia puhelimia kasan, kun kaveri lahjoitti minulle nipun uusia Nokia original-kuoria ja runkoja + muita osia. Alkavat olla jo aika pirun rarea :unsure::unsure:

Uudenveroinen 8850 ja iPhone 1gen tulevat äkkiseltään mieleen.

Maksuttomia tai todella edullisia diilejäkin tulee Torin kautta yllättävän paljon, kiva että ihmiset eivät heitä mäkeen ehjää tavaraa.

Ikeasta hain tuollaisen nätin 60 euron lasivitriinin, johon ajattelin kohdevalaistuna sijoittaa hienoimmat luurit. Ständejä jos vielä jostain sais. (y)
 
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
4.2.2020
Viestit
1
Reaktiopisteet
0
Puhelinmalli
iPhone 11
Kaapista löytyy ylimääräiset ilmeisen harvinaiset B&O Serene -GSM-puhelimet. Toinen ollut kovassa käytössä ja toinen on käyttämätön. Molemmille löytyy pöytälaturi, töpselilaturi, manuaali ja tehtaan pakkaus. Onko kellään kiinnostusta?
 

Dave From Sheffield

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
20.8.2008
Viestit
117
Reaktiopisteet
80
Puhelinmalli
7.2 4/64GB Green
En sinänsä keräile luureja mutta yleensä olevan vanhat jättänyt itselle talteen. Muutamia Nokian vanhempia malleja saattaisin joskus hyllyyn haluta ihan vain omistamisen halusta. N8, 8000-sarjaa ja jotkut kommarit ainakin...
 

Tumppe

Tunnettu jäsen
Palaute - 100%
1   0   0
Liittynyt
18.7.2020
Viestit
115
Reaktiopisteet
149
Puhelinmalli
Samsung Galaxy A20e
Kyllähän tuota on tullut keräiltyä ja säilytettyä melkoinen kasa luureja. Vanhin on Ericsson a1018 vuodelta 1999. Siitä sitten ikäjärjestyksessä eteenpäin Nokia 3310, Nokia 5210, Nokia 2600, Samsung S5600, Nokia X6-00, Nokia C5-00, Nokia C2-01, Nokia Asha 311, Nokia Lumia 520, Nokia 108 (avaamattomassa paketissa), LG Zero, Huawei Y5 II, Nokia 130 (2017) ja Nokia 1. Kohta myös Galaxyn korvaama iPhone SE pääsee em. luurien pariin.

Vuosien saatossa on tullut myös myytyä joitakin puhelimia, esim. Nokia E90 Communicator, Sony Xperia L, Nokia 500, Nokia 5230, Nokia 216 ja muutamia muitakin. Eihän tässä hamstrauksessa mitään järkeä ole, mutta minkäs teet kun luurit ovat kiinnostaneet jo teini-iästä alkaen. :D

Eniten kaduttaa, kun menin kymmenen vuotta sitten myymään Sony Ericsson K750i -mallin. Niitä ei tunnu löytyvän enää juuri mistään. Oli aikoinaan kamerapuhelinten eliittiä hurjalla 2 megapikselin kamerallaan.
 
Top Bottom