Legendaariset Mega Man -pelit saapuivat Androidille ja iOS:lle – monet fanit pettyivät

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
22339
Reaktiopisteet
216
screen696x696-2.jpeg
Moni vanhojen pelikonsoleiden ystävä innostui, kun peliyhtiö Capcom ilmoitti ennen joulua, että se aikoo julkaista kaikki NES-konsolille, eli 8-bittiselle Nintendolle julkaistut kuusi Mega Man -peliä Androidille ja iOS:lle. Mega Manin mobiiliversiot ovat nyt ladattavissa, mutta moni vaikuttaa pettyneeltä.

Mega Man niitti aikoinaan mainetta hurjan vaikeana tasohyppelypelien sarjana. Pelejä vaikeuttivat paitsi itse pelien suunnittelu, myös vanhojen pelikonsoleiden tuomat rajoitteet. Nykyaikaisille älypuhelimille käännetyt versiot vaikuttavat kuitenkin sen verran huonoilta käännöksiltä, että vaikeusaste lienee tahattomasti noussut jo liki mahdottomaksi.

Android Police kommentoi Mega Man Mobilea jo joulukuussa, kun ensimmäinen mainosvideo oli julkaistu, ja kun pelit nyt ovat ostettavissa App Storessa ja Google Playssä, on tuomio edelleen yhtä synkkä. Samalla kannalla on myös esimerkiksi PhoneArena. Alkuperäinen NES-konsoli sisälsi vähemmän laskentatehoa kuin tämän päivän keskiverto DVD-soitin, kun taas nykyaikaisissa älypuhelimissa on saman verran tehoa kuin muutaman vuoden takaisissa PC-koneissa. Silti Mega Man Mobilen ruudunpäivitys pyörii vielä heikommin kuin Nintendon vanhalla konsolilla.

Sen lisäksi, että pelit pyörivät jouhevasti kuin diaesitys, eivät ne edes hyödynnä puhelimen laajakuvanäyttöä kunnolla. Hahmo loikkii pienessä ikkunassa, jonka reunoille on laiskasti lätkäisty virtuaaliset ohjainnäppäimet. Pelit eivät myöskään tue erillisiä peliohjaimia, jotka saattaisivat olla tärkeä apu jo muutenkin vaikeiden pelien läpäisyssä.

Yksi syy mobiiliversioiden huonolle toimivuudelle saattaa spekulaatioiden mukaan olla se, ettei niitä ole käännetty alkuperäisistä NES-peleistä. Capcom julkaisi peleistä Japanissa 2000-luvulla erinäisille matkapuhelimille käännettyjä versioita, ja nyt julkaistut käännökset saattavat pohjautua noihin heikkotehoisille puhelimille tehtyihin versioihin peleistä.

screen696x696.jpeg


Mega Man -sarjan pelit ovat tarjolla 1,99 euron kappalehintaan, mutta ennen ostopäätöstä kannattaa vaikkapa katsoa muutamat esittelyvideot ja miettiä pari kertaa, kuinka kovasti Mega Man -nostalgia kutkuttaakaan.


Pelit löytyvät näiden linkkien takaa:

Mega Man 1 Androidille ja iOS:lle
Mega Man 2 Androidille ja iOS:lle
Mega Man 3 Androidille ja iOS:lle
Mega Man 4 Androidille ja iOS:lle
Mega Man 5 Androidille ja iOS:lle
Mega Man 6 Androidille ja iOS:lle

Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom