Kyseenalainen huhu Nokia E1:stä – tässäkö ovat ominaisuudet?

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
22417
Reaktiopisteet
216

Nokia E1:n etupaneeli väitetyssä aiemmin julkaistussa vuotokuvassa.


Nokian kanssa tavaramerkin lisensoinnista sopineen HMD Globalin odotetaan yhteistyössä kumppaninsa, suuren puhelinten kokoonpanijan Foxconnin kanssa julkistavan ensimmäiset uudet Android-käyttöjärjestelmälliset Nokia-älypuhelimet alkuvuoden aikana.

Puhelinten malesialaisen jakelijan mukaan koko vuonna 2017 olisi tulossa 6-7 uutta Android-Nokiaa.

Toistaiseksi verkossa on nähty varsinaisia paljastuksia vuotojen muodossa kahdesta eri Android-Nokiasta, mallikoodeilla D1C ja E1.

Nyt Nokia E1:stä on mahdollisesti paljastunut uusia tietoja, jos on uskominen Nokiapoweruser-sivustoa. Sen lähteet ovat kertoneet väitetysti E1:n ominaisuuksista. Sivuston maine tietojen luotettavuudessa ei kuitenkaan ole vahva, joten tähänkin raporttiiin kannattaa toistaiseksi suhtautua varauksella ennen parempia todisteita.

Nokiapoweruserin mukaan Nokia E1:ssä olisi:

  • 5,2 / 5,3 tuuman näyttö 1280×720 pikselillä
  • 1,4 gigahertsin neliytiminen Qualcomm Snapdragon 425 -järjestelmäpiiri Adreno 308 -grafiikkasuorittimella
  • 2 gigatavua RAM-muistia
  • 13 megapapikselin takamera
  • 5 megapikselin etukamera
  • 16 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • Android 7.0 Nougat -käyttöjärjestelmäversio

Lisäksi aiempien testausohjelmistopaljastusten perusteella Nokia D1C:ssä olisi 1920×1080 pikselin näyttö, Qualcommin Snapdragon 430 -järjestelmäpiiri, 3 gigatavua RAM-muistia, 32 gigatavua sisäistä tallennusmuistia, 13 megapikselin taka- ja 8 megapikselin etukamera sekä Android 7.0 Nougat. Näytön koko olisi noin 5 tuumaa.

Nokiapoweruser on tosin väittänyt aiemmin Nokia D1C:n olevan tulossa kahtena eri versiona, jotka eroaisivat näytön kooltaan, RAM-muistiltaan ja takakameraltaan. Pienemmässä olisi 5 tuuman näyttö, 2 gigatavua RAM-muistia ja 13 megapikselin takakamera ja suuremmassa vastaavasti 5,5 tuumaa, 3 gigatavua ja 16 megapikselin kamera.

Vuotokuvien perusteella Nokia D1C:een voidaan odottaa eteen kotinäppäimeen sormenjälkitunnistinta, joka Nokia E1:stä puuttuisi.


Väitetty Nokia D1C kiinalaisperäisessä aiemmin julkaistussa vuotokuvassa.

Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom