Hintavinkki: Moto Z nyt huomattavalla alennuksella – vain 399 euroa

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
22339
Reaktiopisteet
216
Kiinalaisen Lenovon (Motorola) Moto-puhelimet eivät Suomessa ole saavuttaneet merkittävää suosiota. Nyt Moto-mallistoon kannattaa kuitenkin siirtää katseet, jos hakusessa on persoonallinen lippulaivapuhelin, josta ei tarvitse maksaa 700-900 euroa. Elektroniikkaketju Gigantti on nimittäin alentanut viime vuoden kesällä julkistetun Moto Z -lippulaivan hintaa kovalla kädellä. Aikaisemmin 699 euroa maksaneen puhelimen saa nyt 399 eurolla, eli huimalla 300 euron alennuksella.

Moto Z on yksi markkinoiden harvoista modulaarisista puhelimista. Sen toteutus on tehty mahdollisimman saumattomaksi, sillä laitetta ei tarvitse esimerkiksi käynnistää uudelleen, kun siihen liitetään moduuli tai sellainen vaihdetaan toiseen. Lisäksi Moto Z mukautuu automaattisesti uuteen moduuliin, joka siihen liitetään. Näin moduulien käyttö on erittäin helppoa. Saatavilla oleviin moduuleihin kuuluvat muun muassa 2200 milliampeeritunnin akun sisältävä Incipio offGRID Power Pack -akku (~79€), äänimaailmaa parantava JBL SoundBoost -kaiutin (~99€), projektorin puhelimeen tuova Insta-Share Projector (~299€) sekä 10x optisen zoomin puhelimeen lisäävä Hasselblad True Zoom -kameramoduuli (~299€).


Perustaltaan Moto Z on ohut, ainoastaan 5,19 millimetriä paksu Android 6.0 Marshmallow -pohjainen puhelin (päivitykset Android 7.0 Nougat -versioon käynnistyneet ainakin osassa maailmaa), jossa on 5,5 tuuman 2560 x 1440 pikselin AMOLED-kosketusnäyttö, Snapdragon 820 -järjestelmäpiiri ja neljä gigatavua käyttömuistia.

Moto Z rakentuu alumiinista ja ruostumattomasta teräksestä. Sen takaa löytyy 13 megapikselin f/1.8-optiikalla, 1,12 mikrometrin kokoisilla pikseleillä, optisella kuvanvakaimella, laser-tarkennuksella ja 4K-videokuvauksella varustettu kamera.

Puhelimen muita ominaisuuksia ovat muun muassa sormenjälkilukija, 32 gigatavun sisäinen tallennustila, microSD-muistikorttipaikka, USB Type-C -portti, 4G LTE cat9, Bluetooth 4.1, WiFi 802.11 a/b/g/n/ac 2.4 GHz + 5 GHz MIMO, A-GPS, NFC ja 2600 mAh:n akku. Perinteinen 3.5 millimetrin kuulokeliitäntä Moto Z -puhelimesta puuttuu, mutta myyntipakkaus sisältää adapterin, jolla myös kyseistä liitäntää käyttävät kuulokkeet saa toimimaan puhelimen kanssa.

Siirry ostamaan puhelin lähdelinkkien kautta:


Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom