Google-puhelimet saamassa jatkoa – pysyvät huippuluokassa

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
22339
Reaktiopisteet
216

Googlen Pixel ja Pixel XL.


Google toi jo viime vuonna valituilla markkinoilla myyntiin omat Pixel ja Pixel XL -puhelimensa. Tänä vuonna puhelimille odotetaan päivitettyjä seuraajia.

”Alalla on vuotuinen rytmi. Joten voitte luottaa meidän seuraavan sitä. Voitte luottaa seuraajan olevan tulossa tänä vuonna, vaikka ette kuule minulta nyt päivämäärää”, totesi Googlen laitteista vastaava johtaja Rick Osterloh AndroidPitin haastattelussa Mobile World Congressin yhteydessä.

Ensimmäiset Pixel-puhelimet nähtiin lokakuussa, joten syksyyn asti saataneen odottaa toisenkin sukupolven esittelyn kanssa.

Osterloh totesi myös, että ”Pixel pysyy premiumina” eli Googlen ei ole tarkoitus venyttää brändiään halpapuhelimiin. Tulevista Pixel-puhelimista on kuultu toistaiseksi erittäin vähän huhuja, mutta esillä on ollut uusien Pixel 2 -puhelinten ohella niiden rinnalle edullisempi uutuus. Osterlohin kommentit eivät toki sulje tätä puhelinta täysin pois, sillä senkin voidaan laskea kuuluvan vielä premium-luokkaan.

Nähtäväksi jää, tuoko Google seuraavat Pixel-puhelimensa jo laajemmin myyntiin. Esimerkiksi Suomessa ensimmäiset Googlen omat puhelimet eivät ole tulleet virallisesti myyntiin.

Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom