Bosea vaaditaan oikeuteen: kuulokkeet vakoilevat asiakkaita – yhtiö jakoi tietoja eteenpäin

Tila
Ei auki vastauksille.

Uutissyöte

Tunnettu jäsen
Palaute - 0%
0   0   0
Liittynyt
28.6.2015
Viestit
15395
Reaktiopisteet
103
71l0KK5nMTL._SL1500_-e1492688828968-700x560.jpg


Kuulokevalmistaja Bosea vastaan on nostettu joukkokanne Yhdysvalloissa. Kanteen mukaan Bose on kirjannut ylös asiakkaidensa kuuntelemaa materiaalia ja myös jakanut tietoja eteenpäin ilman asiakkaiden suostumusta, uutisoi Washington Post.

Pääkantajana toimiva Kyle Zak kertoo ostaneensa 350 dollaria maksaneet Bosen kuulokkeet, ja käyttöönoton yhteydessä hän rekisteröi kuulokkeet, antaen yhtiölle nimensä, sähköpostiosoitteensa ja kuulokkeiden sarjanumeron. Lisäksi hän asensi puhelimeensa Bose Connect -sovelluksen, jolla muun muassa säädetään kuulokkeiden vastamelutoimintoa.

Kanteen mukaan sovellus teki kuitenkin paljon enemmän kuin Zak oletti. Kanteessa sanotaan Bosen keränneen asiakkaista paljon enemmän tietoja kuin käyttöehdoissa kerrottiin. Yhtiö keräsi tietoja kuunnelluista musiikki- ja audiotiedostoista ja yhdisti ne kuulokkeiden sarjanumeroihin ja sitä kautta myös käyttäjien nimiin.

Kanteessa todetaan, että käyttäjien kuuntelema materiaali saattaa olla hyvinkin arkaluontoista, sillä mukana saattaa olla esimerkiksi poliittisista suuntauksista tai terveydentilasta kertovia podcastejä.

Bose ei myöskään tyytynyt vain pitämään tietoja itsellään, vaan Zakiä edustavan lakitoimisto Edelsonin mukaan Bose luovutti tallentamiaan tietoja eteenpäin tiedonlouhintayhtiö Segment.io:lle.

Bose ei vielä vastannut syytöksiin.

Jatka lukemista...
 
Tila
Ei auki vastauksille.
Top Bottom