1. Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla tämän sivuston käyttöä, annat suostumuksesi evästeiden käytöllemme. Lue lisää.

Mobiili.fi Android 6.0 Marshmallow tuplasi käyttäjäkuntansa

Keskustelu osiossa 'Matkapuhelinuutiset', aloittaja Uutissyöte, 10/3/16.

Viestiketjun tila:
Ei auki vastauksille.
  1. Uutissyöte

    Uutissyöte

    Liittynyt:
    28/6/15
    Viestit:
    559
    Tykkäykset:
    0
    [​IMG]

    Android 6.0 Marshmallow on toistaiseksi varsin pienen Android-käyttäjäkunnan hyppysissä. Kasvua on kuitenkin ollut, kiitos pikkuhiljaa mukaan hypäävien laitevalmistajien. Uusimmissa mittauksissa Marshmallow’n osuus onkin lähes tuplaantunut sitten viime näkemän.

    Helmikuun alussa Android 6.0 Marshmallow kattoi vain 1,2 prosenttia kaikista aktiivisista Android-laitteista. Uusissa maaliskuun 7. päivä päättyneissä mittauksissa 6.0-version osuus on kasvanut 2,3 prosenttiin. Kakkupala ei edelleenkään ole iso, mutta kasvuvauhti on selkeästi noussut.

    Marshmallow-kasvun lisäksi on huomionarvoista, että Android 4.4 KitKat on viimein pudonnut ensimmäiseltä sijalta. Tällä hetkellä laajimmalle levinnyt Android on Lollipop, jonka 5.0- ja 5.1-versiot kattavat 36,1 prosenttia aktiivisista laitteista. Toiselta sijalta löytyy tuttu KitKat 34,3 prosentin osuudella.

    Jonon hänniltä taas löytyy sitkeästi mukana kulkeva Android 2.2 Froyo. Kyseessä on jo vuonna 2010 julkaistu Android-versio, joka kattaa enää vain 0,1 prosenttia aktiivisista laitteista.

    Vuoden 2016 kuluessa tilastoja saapuu sekoittamaan Android N. Tulevan Androidin esiversio on yhteisön yllätykseksi jo julkaistu kehittäjien käytettäväksi. Kyseessä on kuitenkin hyvin keskeneräinen tuotos, jonka viralliseen esittelyyn ja julkaisuun on vielä aikaa.

    [​IMG]
    Android-ohjelmistoversioiden suhteelliset laiteosuudet 7. maaliskuuta 2016.

    Jatka lukemista...
     
Viestiketjun tila:
Ei auki vastauksille.

Jaa tämä viestiketju