Sivu 1 4:sta 1234 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 20:een 67:sta
Like Tree5Suositusta

Viestiketju: Androidista Windows Phone seiskaan?

  1. #1
    JPeltonen:n avatar
    Liittynyt
    21.2.2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    11
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0

    Androidista Windows Phone seiskaan?

    Moi,

    Taustasta sen verran, että omalla HTC Desirella on tullut leikittyä tässä se puolitoista vuotta ja kaikki mahdolliset rommit ja versiot on käyty läpi. Puhelin on siis rootattu ja modauksia tehty niin paljon, etten itsekään muista enää niitä kaikkia. Nyt on kuitenkin kyllästyminen iskenyt ja kun tuo luurikin alkaa olla elinkaarensa lopussa niin uuden hommaaminen on alkanut kiinnostaa.

    Tätä ennen Windows Mobile kuvio ei ole ollut minulle edes vaihtoehtona oikein realistinen, mutta WP7:n ja erityisesti edessä häämöttämän Mango-päivityksen ominaisuudet ovat alkaneet kiinnostaa (+ lisänä koko tähän modaus-kuvioon kyllästyminen). WP7:n UI ja ulkoasu vaikuttavat todella mielenkiintoisilta ja muutenkin jos parilla sanalla pitäisi kuvata käyttistä, niin sulavuus ja positiivisella tavalla yksinkertaisuus ovat niitä, jotka tulevat mieleen. Toki varsinainen omakohtainen käyttökokemus puuttuu, joten nämä ovat enemmäkin mielikuvia.

    Kysymykseni kuuluukin, että onko täällä vannoutuneita Androidin käyttäjiä jotka olisivat tämän siirron tehneet? Jos on, niin olisi kiva kuulla plussia ja miinuksia sen osalta miten vaihto systeemistä toiseen on sujunut. Mitä sovelluksia käytitte Androidin kanssa ja miten olette toimineet WP7:n kanssa? Onko GMailin käyttö ongelmatonta WP7:n kanssa? Entäpä kontaktitietojen siirtäminen GMailin kontakteista jonnekin MS:n vastaavaan?

    Lisäksi olen listaillut sovelluksia joita itse käytän päivittäin omalla luurillani ja nämä pitäisi saada WP7:ssa toimimaan, jotta luuri olisi juuri minulle käyttökelpoinen.

    Google+: ei tietoa
    Spotify: tulossa
    Foursquare: OK
    Dropbox: ei natiivia sovellusta ainakaan vielä
    Tapatalk: tämä löytyy, mutta ei natiivia sovellusta

    Muitakin softia toki löytyy, mutta nämä ovat niitä joita ilman en oikein voi elää. Spotifysta ja Dropboxista käytän maksullisia versioita, joten niiden korvaaminen jollain muilla vastaavilla tuotteilla (edes ilmaisilla) ei oikein innosta.

  2. #2

    Liittynyt
    15.7.2002
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    1 695
    Suositeltu
    12
    Toripalaute
    1 (100%)
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti

    Gmailin käyttö menee ihan normaalisti myös WP7:lla. Tuki löytyy suoraan.

    Sovelluksista sen verran että google+ sovellusta ei ainakaan vielä ole, jotain huhuja ollut että on tulossa joku 3rd party app siihen.

    Tapatalkille tosiaan on 3rd party sovellus (Board-Express), jota tosin ei ole suomen marketplacessa vieläkään, eivätkä kehittäjät enää vastaile viesteihin, eikä päivityksiä ole tullut pitkään aikaan.
    Samsung Galaxy Nexus - Oem unlocked
    ROM: AOKP tai Apex
    Kernel: Trinity
    Recovery: ClockworkMod Recovery

  3. #3

    Liittynyt
    23.8.2011
    Viestit
    22
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Lisäksi Dropboxiin on ilmeisesti tulossa jonkinlainen sovellus Ruttensofilta. En tiedä paljonko tuo sitten helpottaisi, mutta lienee parempi kuin ei mitään.

  4. #4

    Liittynyt
    25.5.2011
    Ikä
    24
    Viestit
    53
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Kyllähän Dropboxiin löytyy jo pari 3rd party äppiä. (ainakin Boxshot ja Boxfiles for Dropbox)

    Google plussasta sen verran, että sen apit ovat kai kohta avautumassa ja sen jälkeen voidaan odottaa sille 3rd party sovelluksia. Ehkä Google voisi jopa yllättää virallisella äpillä.

    Foursquaresta löytyy siis virallinen sovellus sekä Microsoftin työntekijän Jeff Wilcoxin tekemä 4th & Mayor, josta monet pitävät enemmän.

    Spotify tullee saatavilla mangon julkaisun aikoihin, joten ainoaksi ongelmaksi jää Tapatalk. Board-Expressiä joskus kokeilin, mutta on aika jähmeä eikä siis löydy Suomen Marketplacesta.

    Tämän ketjun varsinaiseen kysymykseen voisin myös androidista siirtyneenä ottaa kantaa. Vaihtaminen kannattaa, jos arvostaa käyttistä, joka on nopea, helppokäyttöinen ja graafisesti korkeatasoinen. Itse olen harrastanut taittoa ja typografiaa. WP:n minimalistinen ja hyvälle typografialle perustuva graafinen ilme tuntuukin todella raikkaalta monien android-käyttöliittymien silmäkarkin jälkeen.

    Totuuden nimissä on sanottava, että vapaammasta android-ympäristöstä jää joskus kaipaamaan joitain asioita ja wp:lle saa monia sovelluksia odottaa paljon pitempään. Ärsyttävää, on myös se, kuinka moni hieno ominaisuus wp:ssä ei toimi täysin Suomessa.

  5. #5
    JPeltonen:n avatar
    Liittynyt
    21.2.2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    11
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Kiitokset kaikille vastanneille! Noita 3rd party softia tosiaan löytyy moneenkiin tarpeeseen, mutta olen itse hieman skeptinen sen suhteen uskallanko syöttää esim. Dropboxin käyttäjätunnukset johonkin "ulkopuoliseen" softaan. Vaikka nyt en väärinkäyttöä epäilisikään, niin silti siinä tulisi itse annettua tunnukset (pahimmassa mahdollisessa skenariossa) jonkun toisen käyttöön.

    Quote Alunperin lähettänyt t87l Katso viesti
    ...joka on nopea, helppokäyttöinen ja graafisesti korkeatasoinen. Itse olen harrastanut taittoa ja typografiaa. WP:n minimalistinen ja hyvälle typografialle perustuva graafinen ilme tuntuukin todella raikkaalta monien android-käyttöliittymien silmäkarkin jälkeen.
    Tämä lause oli kuin omasta suustani, ja kuvaa hyvin sitä mitä itse olen ajatellut WP7:n tarjoavan.

    Pääsin tuossa pari päivää sitten testailemaan nopeasti HTC 7 Mozart puhelinta ja se vaikutti erittäin hyvältä. Käyttöliittymä on erittäin upea (ja upeasti toimiva). Ja todella nopea. Toki leikin puhelimella vain minuutin pari, joten syvällisempää kokemusta ei tullut. Luurin omistanut erittäin tekinen kaveri tuntui myös arvostavan WP7-maailmaa kovasti.

    Kyllähän tämä "leirin vaihtaminen" houkuttelee aina vain enemmän. Pitää varmaan tiedustella Saunalahdelta ovatko he ottamassa noita HTC:n uusia WP7-luureja valikoimiinsa. Ihmettelin hieman, ettei heillä ole edes HTC HD7:aa valikoimissaan.

  6. #6
    Pikkuhannu:n avatar
    Liittynyt
    13.6.2007
    Sijainti
    Suur-Jyväskylä, lentokentän vieressä
    Ikä
    34
    Viestit
    1 166
    Suositeltu
    12
    Toripalaute
    8 (100%)
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti
    Kiitokset kaikille vastanneille! Noita 3rd party softia tosiaan löytyy moneenkiin tarpeeseen, mutta olen itse hieman skeptinen sen suhteen uskallanko syöttää esim. Dropboxin käyttäjätunnukset johonkin "ulkopuoliseen" softaan. Vaikka nyt en väärinkäyttöä epäilisikään, niin silti siinä tulisi itse annettua tunnukset (pahimmassa mahdollisessa skenariossa) jonkun toisen käyttöön.
    Mitäs ne on androidissa, ellei 3rd party softia? Ei kai Dropboxi ole Googlen tekemä sovellus?

    Itse olen vannoutunut android-käyttäjä, taas kerran wp7 luuri siis käytössä, mutta android tulossa.

    Nopea ja selkeä tämä todella on, mutta liikaa puutteita toistaiseksi, mango kai suurimman osan korjaa.

    Moniajo suurimpana, ei voi radiota kuunnella ja samalla vaikka selata nettiä, marketin käsittämätön loikkiminen listan alkuun, nettisivut mobiiliversiona, vaikka asetuksissa on desktop yms pientä, nämä siis Nodolla.

    Taidan suosiolla odottaa, että saadaan noksulta wp-luureja ulos ja käyttis hiottua Suomessakin toimivaksi, siihen asti androidilla mennään...
    Saunalahti Eliitti (x4) +
    Samsung Nexus S
    Vaimolla Samsung Galaxy 3, lapsilla Nokia 3120 Classic & Nokia 2690 & Samsung Galaxy mini.
    Varalla DNA Into (x2) & DNA OnniS + Nokia 5800 XM. ZTE Blade lasten leikeissä..

  7. #7
    JPeltonen:n avatar
    Liittynyt
    21.2.2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    11
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt Pikkuhannu Katso viesti
    Mitäs ne on androidissa, ellei 3rd party softia? Ei kai Dropboxi ole Googlen tekemä sovellus?
    Taisin selittää asiani hieman huonosti, eli itselläni on käytössä Dropboxin 50 gigan loota enkä siis haluaisi "luovuttaa" käyttäjätunnusta ja salasanaa millekään kolmannen osapuolen softalle sitä varten että pääsisin sen avulla niihin käsiksi. Tarkoitan kolmannella osapuolella tässä siis jotain muuta firmaa kuin itse Dropboxia, jonka kanssa minulla on sopimus (= kuukausittaisella veloituksella). Tämän takia haluaisin siis käyttää Dropboxin itsensä tekemää clientia kuten nyt Androidin ja Win7-läppärini kanssa teen.

    Quote Alunperin lähettänyt Pikkuhannu Katso viesti
    Moniajo suurimpana, ei voi radiota kuunnella ja samalla vaikka selata nettiä, marketin käsittämätön loikkiminen listan alkuun, nettisivut mobiiliversiona, vaikka asetuksissa on desktop yms pientä, nämä siis Nodolla.
    Tämä on tosiaan valtava puute, mutta eikös se ole jo Microsoftinkin toimesta kerrottu, että Mango korjaa tämän ainakin osin?

    Quote Alunperin lähettänyt Pikkuhannu Katso viesti
    Taidan suosiolla odottaa, että saadaan noksulta wp-luureja ulos ja käyttis hiottua Suomessakin toimivaksi, siihen asti androidilla mennään...
    Tämä oli minulla ykkössuunnitelma siihen asti kunnes on pikkuhiljaa alkanut selvitä ettei noksu taida saada mitään ulos tämän vuoden puolella. Korjatkaa jos väärässä!

  8. #8

    Liittynyt
    8.10.2003
    Viestit
    2 967
    Suositeltu
    166
    Toripalaute
    3 (100%)
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti
    Tämä oli minulla ykkössuunnitelma siihen asti kunnes on pikkuhiljaa alkanut selvitä ettei noksu taida saada mitään ulos tämän vuoden puolella. Korjatkaa jos väärässä!
    Mistä sulle tämä on selvinnyt?
    Nokia Lumia 800 Cyan | Nokia Lumia 900 White | Nokia N9 64GB White

  9. #9

    Liittynyt
    30.11.2008
    Sijainti
    Piikkiö
    Viestit
    915
    Suositeltu
    30
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti
    Tämä on tosiaan valtava puute, mutta eikös se ole jo Microsoftinkin toimesta kerrottu, että Mango korjaa tämän ainakin osin?
    NoDosta Mangoon on todella pitkä matka ja ainakin Hannun maitsemat asiat ovat "ihan eri tasolla".

    Nettisivut tulee mobiilina, jos palvelussa on hardkoodattu, että aina näytetään puhelimelle "mobiiliversio".

    VESKU
    Onko sinulla uusi Windows-puhelin? Löydät hyödyllisiä ohjeita ja vinkkejä osoitteessa www.windowsphone.fi ja valitse Ohjeet. Kannattaa lukaista läpi ennen kuin postailet kysymyksiä foorumille.

  10. #10

    Liittynyt
    30.11.2008
    Sijainti
    Piikkiö
    Viestit
    915
    Suositeltu
    30
    Toripalaute
    0
    Dropbox on hyvä ja se on huomattu Microsoftillakin. SkyDriven uusi versio tulee parantamaan käyttökokemusta PC:ssä. WP7:ssa SkyDrive tulee paranemaan myös aivan kohta. Se on nyt 25 gigaa ilmaista tilaa, mutta katsotaan miten kehitys kehittyy.

    VESKU
    Onko sinulla uusi Windows-puhelin? Löydät hyödyllisiä ohjeita ja vinkkejä osoitteessa www.windowsphone.fi ja valitse Ohjeet. Kannattaa lukaista läpi ennen kuin postailet kysymyksiä foorumille.

  11. #11
    JPeltonen:n avatar
    Liittynyt
    21.2.2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    11
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt nico... Katso viesti
    Mistä sulle tämä on selvinnyt?
    Tuo mielipiteeni perustui ihan pelkästään niihin tietoihin joita olin tässä kesän jälkeen lueskellut (tai luullut lukeneeni). No, googlailin uudelleen ja taisi muisti tehdä tepposet koska kyllähän näköjään Elopin suulla on todettu että Q4 aikana Nokia ensimmäisen/-set WP7-puhelimet julkaisee. Mikäs sen mukavampaa kuin olla väärässä :D

    Quote Alunperin lähettänyt kitevesku Katso viesti
    Dropbox on hyvä ja se on huomattu Microsoftillakin. SkyDriven uusi versio tulee parantamaan käyttökokemusta PC:ssä. WP7:ssa SkyDrive tulee paranemaan myös aivan kohta. Se on nyt 25 gigaa ilmaista tilaa, mutta katsotaan miten kehitys kehittyy.

    VESKU
    SkyDrive tosiaan tarjoaisi samantyylisen palvelun (ja MS taitaa olla aika tosissaan tämän palvelun kanssa, kun ovat eri alustoille sitä kovasti levittämässä), mutta tämäntyylisen palvelun vaihtaminen veisi aikaa ja vaivaa ja kun on perusluonteeltaan laiska, niin ei millään viitsisi vaivautua. Tosin, jos ja kun WP7-puhelimen ostan, niin mielipide voi muuttua nopeastikin kunhan vain pääsee testaamaan SkyDriveä puhelimen kanssa.

    Tuo 25 gigaa ilmaista tilaa on kyllä aikamoinen houkutin, se on pakko myöntää!

  12. #12

    Liittynyt
    25.5.2011
    Ikä
    24
    Viestit
    53
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti
    Noita 3rd party softia tosiaan löytyy moneenkiin tarpeeseen, mutta olen itse hieman skeptinen sen suhteen uskallanko syöttää esim. Dropboxin käyttäjätunnukset johonkin "ulkopuoliseen" softaan. Vaikka nyt en väärinkäyttöä epäilisikään, niin silti siinä tulisi itse annettua tunnukset (pahimmassa mahdollisessa skenariossa) jonkun toisen käyttöön.

    En ole tuota osannut pelätä. Toisin kuin Androidissa, wp-sovellukset tarkastetaan ennen kuin ne pääsevät marketplaceen. Luulisi, että tässä myös valvotaan tapaa, jolla sovellus käsittelee käyttäjänimiä ja salasanoja.

    Skydrivesta vielä sen verran, että wmpoweruserissa ( http://wmpoweruser.com/skydrive-to-g...ts-and-photos/ ) kerrottiin, että siihen on tulossa rajoittamaton tila valokuville ja office-dokumenteille ja kaikelle muulle sitten 25GB. Typerintä skydrivessa on kunnon windows-integraation puute ja aika kankea nettikäyttöliittymä. Näihin lienee tulossa joskus parannusta.

  13. #13
    JPeltonen:n avatar
    Liittynyt
    21.2.2011
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    11
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt nico... Katso viesti
    Mistä sulle tämä on selvinnyt?
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti
    Tuo mielipiteeni perustui ihan pelkästään niihin tietoihin joita olin tässä kesän jälkeen lueskellut (tai luullut lukeneeni). No, googlailin uudelleen ja taisi muisti tehdä tepposet koska kyllähän näköjään Elopin suulla on todettu että Q4 aikana Nokia ensimmäisen/-set WP7-puhelimet julkaisee. Mikäs sen mukavampaa kuin olla väärässä :D
    Pakko palata tähän asiaan vielä sen verran, että nyt taas esimerkiksi WPCentral uutisoi sitä mitä alunperin muistelinkin, eli että Nokia saisi luureja ulos vasta ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Pelkkää spekulaatiotahan tämä(kin) toki on ja varmuus asiaan saadaan vasta sitten kun Nokia itse aikataulunsa julkaisee.

  14. #14

    Liittynyt
    25.6.2002
    Viestit
    665
    Suositeltu
    29
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt JPeltonen Katso viesti
    Pakko palata tähän asiaan vielä sen verran, että nyt taas esimerkiksi WPCentral uutisoi sitä mitä alunperin muistelinkin, eli että Nokia saisi luureja ulos vasta ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Pelkkää spekulaatiotahan tämä(kin) toki on ja varmuus asiaan saadaan vasta sitten kun Nokia itse aikataulunsa julkaisee.
    Julkaisu riippunee mistä alueesta puhutaan. Joillain alueilla julkaistaan aiemmin ja joillain myöhemmin. Maailmanlaajuista samanaikaista julkaisuahan Nokia ei ole tekemässä.

  15. #15
    Vuoden foorumilainen 06/05/03
    Liittynyt
    21.6.2002
    Viestit
    37 762
    Suositeltu
    64
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt nico... Katso viesti
    Taidan suosiolla odottaa, että saadaan noksulta wp-luureja ulos ja käyttis hiottua Suomessakin toimivaksi, siihen asti androidilla mennään...
    Tämä oli minulla ykkössuunnitelma siihen asti kunnes on pikkuhiljaa alkanut selvitä ettei noksu taida saada mitään ulos tämän vuoden puolella. Korjatkaa jos väärässä!
    Mistä sulle tämä on selvinnyt?
    Mielenkiintoista, yritätkö vihjailla että tänävuonna tulisi ?

    Sillä yleisesti on annettu ymmärtää että tänävuonna Nokia WP koneita julkaistaisiin vain joillain markkinoilla ja annettu ymmärtää ettei Suomi kuulu niihin.
    Käyttänyt/käyttää useita puhelinmerkkejä / operaattoreita. N ja S myönteinen

  16. #16

    Liittynyt
    8.10.2003
    Viestit
    2 967
    Suositeltu
    166
    Toripalaute
    3 (100%)
    En mä yritä vihjailla yhtään mitään. Eloppihan on sanonut et Q4 tulee eka Nokian WP7, eri asia on mille markkinoille.
    Nokia Lumia 800 Cyan | Nokia Lumia 900 White | Nokia N9 64GB White

  17. #17

    Liittynyt
    11.1.2007
    Viestit
    7
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Aloitin oman Android-taipaleen 1,5 vuotta sitten Samsungin halpis-luurilla eli Galaxy Spicalla ja upgreidasin siitä HTC Desire HD:hen, joka oli kirkkaasti paras ikinä omistamani älypuhelin. Valitettavasti luurin kävi kalpaten ja hankin tilalle LG Optimus 2X, joka ei kroonisen epävakautensa ansiosta sovellu päätoimiseen puhelinkäyttöön, jossa laitteen ei soisi sammuvan taskussa päivittäin. Kuukausi sitten otin käyttöön Samsung Omnia 7:n, koska A) hinta oli naurettavan halpa ja B) Mango-päivitys on lähellä.

    Ensikokemusten perusteella Windows Phone 7 on todennäköisesti parempi valinta ihmisille, jotka pääsääntöisesti käyttävät puhelintaan kuten matkapuhelinta on tapana ollut. Puhelut, viestit, kalenteri, yhteystiedot ja muu peruskäyttö on WP7:ssa astetta Androidia vakuuttavampaa, tavallaan pidemmälle mietittyä. Sovelluspuolella nykyinen WP7 tuntuu Androidiin verrattuna kastroidulta laitteelta. Asiat, joiihin Androidissa tottui löytämään sovelluksen heittämällä, voivat olla Windows-maailmassa turhauttavan vaikeita. Ehkä pahinta WP7 NoDo:ssa on onneton IE-selain, joka rampauttaa älypuhelimen käyttökokemusta merkittävästi. People Hub ei toimi synkkausten osalta, ja muutenkin mailitilien synkronointi on selvästi Androidia kehnompaa, liekö sitten moniajon puutteen ansiota.

    Kaikesta huolimatta on helppo nähdä, että Windows Phonessa on paljon potentiaalia. Käyttöliittymän ja alustan suunnittelussa tehdyt valinnat ovat pidemmällä tähtäimellä asioita, joilla voidaan saavuttaa iOS:n ja Androidin ohittava käyttökokemus. Niin sovelluskehittäjät kuin MS joutuvat vielä opettelemaan paljon uutta, mutta uskon WP:n olevan vuoden päästä todellinen "kolmas ekosysteemi". Virittelijälle Android on jatkossakin paras hiekkalaatikko, mutta nörtit ovat kaikesta huolimatta vähemmistö. Valtavirran älypuhelinmarkkina arvostaa käytön helppoutta ja stabiiliutta, jota Apple on tähän mennessä tarjonnut, mutta Microsoftin WP-roadmap yhdessä Nokian raudan kanssa voi omien kokemusten perusteella tarjota todellisen haasteen tällä rintamalla.

  18. #18

    Liittynyt
    7.4.2005
    Sijainti
    Tarvasjoki
    Viestit
    95
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    2 (100%)
    Nyt kun Nokiakin vihdoinkin julkaisi pari wp7 mallia, olen itsekin vakavasti harkinnut androidin hylkäämistä ja siirtymistä monen monen vuoden jälkeen takaisin Nokiaan. Windows ei sinällään mitenkään pelota, sillä olen käyttänyt useita eri wm6 puhelimia ja ollut niihin hyvinkin tyytyväinen.
    Olen tutkiskellut tuota softa tarjontaa joka ei tosiaankaan kovin laajalta vielä näytä androidiin verrattuna. Useimpiin tarpeisiini olen löytänyt jo vaihtoehdon wp7 maailmasta, mutta sopivaa karttasovellusta topo karttojen esittämiseen en ole löytänyt.

    Eli tietääkö kukaan onko saatavana jotain sovellusta joka tukisi joko ozin *.ozf2 karttoja tai sitten käyttäisi onlinenä joko karttapaikan tai fonectan topo karttoja?
    Nyt käytän androidissa locusta, joka toimii loistavasti. Noita ozf2 tiedostoja tietysti pystyy muuttamaan vaikka kalibroiduiksi jpg kuviksi, mutta enpä ole tuotakaan tiedostomuotoa tukevia ohjelmia löytänyt.

  19. #19

    Liittynyt
    26.11.2009
    Sijainti
    Tois pual jokke
    Ikä
    32
    Viestit
    298
    Suositeltu
    18
    Blogiviestit
    3
    Toripalaute
    0
    Toimiiko Google Talk WP7:ssa?

  20. #20

    Liittynyt
    15.7.2002
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    1 695
    Suositeltu
    12
    Toripalaute
    1 (100%)
    Quote Alunperin lähettänyt timo-gk Katso viesti
    Toimiiko Google Talk WP7:ssa?
    Tais sille oma sovelluksensa löytyä.
    Samsung Galaxy Nexus - Oem unlocked
    ROM: AOKP tai Apex
    Kernel: Trinity
    Recovery: ClockworkMod Recovery

Sivu 1 4:sta 1234 ViimeinenViimeinen

Tämän ketjun avainsanat

Kirjoitusoikeudet

  • Et voi lähettää uusia viestiketjuja
  • Et voi lähettää vastauksia
  • Et voi lähettää liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  •