Noniin, eli perustetaas ketju jossa voitais keskustella yksinomaan iPhonesta autonavigaattorina. Itsellä kokemusta Navigonista, Sygicistä, sekä iGo:sta. Niistä käyttökokemuksia alempana.
Toki puhelimen mukana tulee Google Maps, jossa 3GS:ssä on myös kätevä ominaisuus kun on jossain vieraassa paikassa esim jalankulkijana, kompassi näyttää suunnan mihen katsot. Google Mapsista vain ei ole todelliseksi navigaattoriksi, kun turn by turn käännökset puuttuvat, joten ei siitä sen enempää.
Tässä alla nyt käyttökokemuksia näistä naveista koottuna. Sygic ja iGo lainattu siltä ajalta, kun en saanut vielä signaalia kunnolla toimimaan, joten osittain turhan kriittisiä arvioita. Samoin Sygic ja iGo:n arvostelu on ajalta, jolloin minulla oli vanhempi versio Navigonista.
Kuvia kaikista minun käytössäni olleista navigointisoftista täällä: http://www.omenanraato.1g.fi/kuvat/p...ne_3gs/softat/
Navigon:
Euroopan kartoilla tuntuu alkuvaikeuksien jälkeen olevan paras navi. 1.1 Softan myötä musiikki feidaantuu hiljemmalle ääniopasteiden aikana jne.
Asetukset on aika puutteelliset, eikä voi tehdä juuri mitään muutoksia, samoin jos haluaa vaikka reitiltä etsiä huoltoaseman, niin näyttää vain etäisyyden lähimpään huoltoasemaan, mutta ei kerro onko se edessäpäin, vai onko jo ohitettu se.
aluksi ei signaali pysynyt minulla ollenkaan, mutta kun virittelin puhelimen telineen parempaan paikkaan, niin nyt on toiminut ongelmitta.
Kaikenkaikkiaan ääniopasteiden laatu, karttojen laatu, poi pisteiden määrä yms aiheuttaa sen, että Navigon on paras mun käytössä olleista naveista.
Sygic:
http://www.matkapuhelininfo.com/kesk...8&postcount=88
iGo My Way:Nyt on Sygicin navisofta asennettuna Navigonin rinnalla....pari huomiota verrattuna navigoniin:
Ensinnäkin ruudulle saa valittua 4 tietoa jotka näkyy, nämä tiedot voi valita seuraavista:
keskinopeus, nykyinen nopeus, nousu, reitin pituus, aika joka on matkattu lähdöstä, aika joka on jäljellä kohteeseen, matkaa kohteeseen, kello, saapumis aika ja gps signaalin taso
myös mahdollista valita asetuksia kuten tomtomissa konsanaan, eli niitä löytyy paljon, tienviittojen näyttöistä, on ajokaista avustinta, saa valittua ettei ehdota u käännöksiä jne jne....
kartta näkymä myös paljon selkeämpi, saa valita näppäimistöksi minkä haluaa, saa vasenkätiseksi laitteen.
lisäksi softassa on sisäänrakennettuna laskin, maailmankello, mittayksiköiden muunnin
lisäksi näyttää maakohtaiset tiedot, miten kovaa saa ajaa motarilla, normi maantiellä, taajamissa jne, sit suomesta esim näyttää et saa ajaa nastarenkailla, täytyy olla ajovalot päällä, ja näyttää puheluiden suuntanumeron, sit valuutan, liikenne (oikea vai vasen), näyttää mennäänkö kesä vai talvi ajassa, aikavyöhykken, asukasluvun jne tietoja
Matkan voi suunnitella etukäteen...sit toi näyttää lähimmät pysäköintipaikat jne, jopa täältä alta 2000 asukkaan kunnasta toi tietää mis on parkkiruutuja :S
poi pisteitä voi hallita kuten haluaa jne jne, tämä on täysiverinen navigaattori
nyt lähden tekemään pikaisen testi lenkin, jotta näkee miten toi toimii käytännössä :)
Testi lenkki ajettu.
Karttanäkymä paljon paljon parempi kuin navigonissa. Lisäksi loistavaa kun ajaa ja lähestyy risteystä, niin kun kartalla tulee seuraava tie vastaan, niin näkyy iso laatikko että ton nimisel tielle käännytään. Lisäksi kun ajaa jollain tiellä, niin näyttää kokoajan siinä talonnumerot alhaalla missä näkyy, esim tämä kotitie: "alikulmantie 236" sit ku ajaa ni seuraavan talon kohdalla on sit ruudulla "alikulmantie 260" jne.
Sitten sen inffolaatikon (mis näkyy nopeudet, etäisyydet jne) ja kartan välissä on pieni sininen palkki, joka näyttää sen, että missä vaiheessa ollaan kokonaisreitillä, eli esim jos palkki on puolivälissä, niin ollaan puolivälissä matkaa jne.
Ääniopasteet on mainiot, kuten navigonissakin...hakkaa tomtomin vastaavat mennentullen, taitaa tässä itseasiassa olla täysin samat äänet kuin navigonissa.
Sitten miinuspuolet, ainakin mulla ongelmia siinä, että kartta päivittyy hitaasti kuten navigonissakin, risteysten jälkeen kestää useita sekunteja että kartalla näyttäis edes et ollaan samal tiellä. Sit tuolla pikkutiellä oli pariinkin kertaan 3-4 mutkaa perässä navi, varmaan kadotti gps signaalia siinä. Muutoinkin pientä pätkimistä tuntuu olevan. Lisäksi ei hiljennä musaa kun ääniopasteita tulee :(
Nyt on siis luurissa kaksi navigointi softaa, Navigon ja Sygic, Sygic päihittää softallisesti jopa tuon oman tomtom 930T:n, mutta samat ongelmat vaivaa kuin navigonissa, eli gps temppuilee, paikannus katoaa, signaalin saaminen kestää luvattoman kauan, kartan päivitys on aivan tolkuttoman hidas.
Tuntuu että on applen käyttiksen tai raudan päässä nuo ongelmat, ne kun saatais esim 3.1:ssä korjattua, niin sygic varmasti jäis käyttöön, taitais jaksaa ees tomppaa koittaa.
http://www.matkapuhelininfo.com/kesk...&postcount=136
Hopeisen omenan yllytyksen vuoksi kokemuksia iGo My Way navigaatio ohjelmasta:
Alunperin lähettänyt Lionel Mandrake
Alunperin lähettänyt Xaeron
Saitte nyt kuitenkin ylipuhuttua :D
iGo My Way testattu....
Sitten voin sanoa suoraan, että kiertäkää nyt hyvät ihmiset tämä ohjelma todella kaukaa, mikäli käytätte ääniopastuksia navigoidessanne, teidän ei sillon kannata edes lukea koko viestiä :)
Joo eli alotetaan nyt tosta huonommasta päästä...ääniopasteet. Pakko sanoa etten ole nauranut yksinäni auton ratissa näin paljoa ties koska.
Opaste: "sadan metrin jälkeen käänny oikealle", joo ihan perus opaste, eikö? Entäpä kun se tulee pätkittynä 4:n eri naisen sanomana? :D
"sadan metrin" oli eka, sitte "jälkeen", sit "käänny" ja vika nainen sano "oikealle". Olis ollu edes hieman sinne päin, mutta ku ei sitten tippaakaan, kaikki täysin eri äänenkorkeudella, voimakkuudella ja äänen painolla :D :D
Sit yks opaste kun täällä asutusalueella testasin.. "200 metrin jälkeen aja oikealla valtatiellä"...öö, asutusalueen pikkutiet ei oo valtateitä, ja sieltä tuli risteys, ja vain yksi kaista per suunta, joten kai ny ajan oikealla :D
Ääniopasteet kaikenkaikkiaan täysi katastrofi.
Sitten, te jotka ette tarvitse ääniopasteita, kartta oli kuvista poiketen ajonaikana todella selkeä lukuinen ja mukava.
Eräs huomionarvoinen juttu oli toi teiden nimien ilmottaminen, ne ei suinkaan ollut teissä kiinni, vaan ilmestyivät "puhekuplina" ruudulle, ja puhekuplan nuoli sitten oli tiessä kiinni, näin saatiin normaalia isommaksi tien nimet. Näki jopa iPhonen näytöltä ajaessa.
Toinen loistava juttu oli ensinnäkin multitouch zoomaus kartalla, ja vielä parempi se, että aina kun tultiin risteykseen, ohjelma muutti automaattisesti kartta näkymää enemmän yläpuolelta näkyväksi, ja zoomasi todella lähelle, ja jos heti perään oli toinen risteys, zoomasi se siten että sekin näkyi. Sitten taas kun risteyksestä tai liikenneympyrästä oli poistuttu, niin zoomasi selkeästi kauemmas jo kaupunki nopeuksilla, ja käänsi kartaa enemmän "auton taakse" jotta näkee pidemmälle kartalla.
Osoitteita etsiessä, ei ilmeisesti pysty tuota "abc" näppistä muuttamaan qwertyksi, mutta toisaalta tuo tunnistaa jo kahden kirjaimen jälkeen melkein sen paikan jonne haluat.
Suomestakin ilmeisesti löytyy 3D rakennuksia, täällä en niitä pystynyt testaamaan.
Kartta tahmasi parissa risteyksessä, mutta kaiken kaikkiaan toimi hyvin.
Nyt olen sit tehnyt noin 600km testiä näillä navigaattoreilla yhteensä, ja tällähetkellä minun suositukseni kallistuu aikaisemmista viesteistäni poiketen kuitenkin Navigoniin, nyt kun siirsin puhelimen parempaan paikkaan telineeseen.
Navigon: ehkä raakile asetuksien yms kanssa, mutta navigointi onnistuu, reititys hyvää, signaali pysyy hyvin, ja ennenkaikkea pysyy risteyksissä perässä niinkuin pitääkin.
Sygic: Koko joukon ylivoimaisesti paras navigaattorina, MUTTA..aina se mutta, tahmaa risteyksissä hyvästä signaalista huolimatta, ja kaupungissa ei pysy enää perässä tämän takia. Lisäksi näyttää talonnumerot kartalla...kotiosoite vain ainakin heitti yli 600m..ei hyvä
iGo: Omalla tavallaan loistavimmat oivallukset karttanäkymän osalta, mutta jäätävimmät ääniopasteet joita olen ikinä navigointi "urani" aikana kuullut, jopa tomtomiin saatavilla olleet pelleily opasteet on parempia :D
Ilmeisesti viime yönä julkaistiin TomTom, ja mitä pikaisesti vilkaisin, niin tarjolla vain länsi-eurooppa, joten ei auta minun reissulleni mitenkään kun tarvitsen itä-euroopankin. Tosin TomTomin itä-euroopan kartat ovat muutoinkin mitä sattuu, joten navigon saanee riittää tällä reissulla.
Jos jollain kokemuksia laitteesta niin ehdottomasti tänne niitä, saattaa joskus olla kuitenkin ostoslistalla. Lisäksi jos jollain on kokemusta tuosta Tomtomin telineestä, jossa on lisä GPS sekä FM lähetin, ja jos tietoa toimiiko muiden softien kanssa myös?
Lyhykäisyydessään voidaan sanoa, että iPhone on oiva valinta navigaattorin sijaiseksi, mutta tällä hetkellä softat ovat turhan hätäisesti käännetty eri alustoilta.
Tomtomista mielellään näkisin myös kuvia ja videoita enemmissä määrin, suomen kielisenä :)
Joten, jatketaan käyttökokemuksia navigoinnista iPhonella tähän ketjuun :)


Vastaa lainaten
