Niin, tästä ei vielä ole tehty omaa ketjua (korjatkaa jos olen kuitenkin väärässä) ja vaikka käyttäjiä tuskin tulee muutamaa sataa enemmän, on se kuitenkin ihan aiheellista puhua käyttökokemuksista. Etenkin kun kapula on Googlen omaa "tuotantoaan", tällä kertaa Samsungin kanssa.
Tilasin oman Nexus S:n Saunalahdelta noin 576 euron hintaan, Verkkokauppa.com:sta sen saa 699 euroa. Toki 12 kk:n liittymäsopimus on nyt taskussa, mutta mitäpä sitä ei tekisi halvemman hinnan takia. Toimitusaika oli "heti", mutta Itella vei välistä 3-4 päivää, kuten aina.
Nexus S oli paketoitu iPhone -tyyliin yksinkertaiseen, mutta valkoiseen laatikkoon, jonka avattua edessä oli musta mötikkä. Puhelimen alla oli sitten paketissa nappikuulokkeet, MicroUSB-laturi, USB-johto tietokoneliitäntään, akku ja turvaohjeet. Varsinaisia käyttöohjeita tai ajuri-CD:tä oli turha etsiä - niitä ei toimitettu mukana.
Ulkoisesti Nexus S on hieno. Kuten pakkauksesta, itse kapulastakin tulee väistämättä mieleen iPhone 3G (S). Kiiltävää mustaa muovia. Näyttö on hieman kaareva, ei siis pelkästään muotoilu vaan myös lasi on saatu hienoisesti kaartumaan. Takaosasta löytyy paksunnos kapulan alaosaan, jotta kapulasta saa paremman otteen. Työstön laatu on ensiluokkaista, kuten tämän hintaluokan suhteen tuleekin olla. Painonapit, power ja volume, ovat jämäköitä eivätkä tule liikoja ulos kuoresta. Nappien käyttökin on laadukkaan oloista.
Käyttöönotto oli periaatteessa helppoa. Kun ymmärsi mitä takakannen ohjekuvassa tarkoitetaan, uskalsi käyttää hieman enemmän voimaa ja vetäistä takakannen irti. Alta paljastui tila SIM-kortille (tavallinen koko) ja akulle. SIM-kortti pitää ensin asettaa paikalleen ja sitten akku. Kansi takaisin ja se oli siinä. Virtanapista sitten virrat päälle ja muutamassa sekunnissa (olisko noin 10 sek) laite on käyttöönottotilassa. Google -tilin omistajana koko homma meni minuutissa, 3G -verkko löytyi ilman erityistä ponnistelua ja kontaktit, sähköpostit, kalenterit olivat kaikki valmiita.
Muuten Nexuksen käyttö on todella sujuvaa, kiitos laitteen ominaisen nopeuden. Jotkut tarkkaavaiset lukijat huomasivat, että kävin tuossa aamusella elvistelemässä tehoilla, vaikka benchmarkit sitten jäivätkin normitasolle. Käytössä olen kuitenkin huomannut, että kertaakaan ei ole esiintynyt lagaamisia, surffailu jopa raskailla sivuilla onnistuu ja liikkuminen appsista toiseen ja valikoihin menee ihan heittämällä. Eikä kertaakaan ole tullut force closea eteen, puhumattakaan täydestä kaatumisesta. Eli erittäin hyvin ovat onnistuneet testeissään ja optimoinneissaan.
Näyttö on tämän laitteen erikoisuus. Siis sen takia, että USA:n ja Englannin markkinoille Nexus S on varustettu AMOLED -näytöllä ja muille markkinoille sitten Super-LCD:llä - kuten tämä Suomen kappale. Näyttöjen välillä on käynnissä ikuinen sota, enkä aio siihen ottaa osaa. Tämä Super-LCD todellakin hivelee allekirjoittaneen silmiä ja onkin lähinnä makuasia kumpaa pitää laadultaan parempana. Molemmat loistavia, AMOLED ehkä kirkkaammilla (karkkimaisen) väreillä.
Akkukesto nyt ensimmäisenä kokonaisena käyttöpäivänä on tuossa 12 tunnin kohdalla, varaustilaa on nyt jäljellä noin 20% ja kuten kaikki tietävät uuden kapulan omistajana - ei tämä kovin kauaa ole lepotilassa ollut. Mutta vaatii siis yön ajan laturissa olon, kuten kaikki aktiivisessa käytössä olevat älykapulat.
Puhelun äänenlaatu on moitteetonta, hyvin kuuluu, hyvin hälyttää. Vastapuolen mukaan puheeni ei häirinnyt. Kaiutin on riittävän laadukas hälyttääkseen saapuvan puhelun ja kyllä kuului taskun pohjaltakin.
Viestittely on ehkä ainoa, johon tulen etsimään parempaa ratkaisua marketista. Koska laitteessa ei ole varoitusledejä, mistään ei näe saapuneita viestejä jos puhelin on lepotilassa näyttö pimeänä. Muutenkin saapuneet viestit ovat hyvin pienellä ikonilla yläpalkissa, joka on muutenkin tehty Gingerbreadissä vähemmän huomiota herättäväksi. Näinollen jos edes tekstarin/meilin saapumisesta olisi edes pop-up näytöllä, olisi se astetta parempi.
Laitan erillisen jutun/kommentin kamerasta ja kuvaamisesta. Pikaisesti kokeiltuna toimii vietävän hyvin, siis nopeudeltaan ja käyttökokemukseltaan. Kuvien laatu automaattiasetuksilla hyvä/tyydyttävä, kuten myös videokuva. Mutta näistä sitten myöhemmin esimerkkikuvineen.
Summa summarum - eka päivä takana ja yhä on hymy herkässä.


5Suositusta
Vastaa lainaten
