En siis saa puhelimeeni ulkomailta lähetettyjä tekstiviestejä. Kotimaiset viestit tulee perille normaalisti.
Minulle on yritetty lähettää kahdesta eri ulkomaisen operattorin liittymästä Kanadasta tekstiviestejä, mutta perjantain jälkeen yhtään viestiä ei ole tullut perille. Minun lähettämät viestit sinnepäin menee perille. Samoin Heidän lähettämänsä viestit muualle kuin minulle. Siis muihin maihin.
Näin taaksepäin kun katsoo, niin ongelmia on ollut aikaisemminkin. Muutamien viikkojen ajan yli 160 merkkiä pitkien viestien toinen, kolmas, jne. osa on tullut vasta tunteja ensimmäisen viestin jälkeen. Mutta perjantain jälkeen ei ole yksikään tullut perille, edes ensimmäinen. Lähettäjä ei saa mitään ilmoitusta viestin lähetyksen epäonnistumisesta.
Olen kyselyt asiaa HTC:ltakin, he kehottivat kokeilemaan jotain toista SMS ohjelmaa. Kokeilin, ei auttanut.
Epäilivät ongelman oleva verkossa tai palveluissa, tai siis josko olisi joku palvelun esto liittymässä. Sinänsä outoa, ettei voi vastaanottaa, sehän on ilmaista. Lähettäminen onnistuu, ja sehän on se maksullinen palvelu.
Kokeilin myös korttia toiseen puhelimeen, mutta mitään tekstiviesti sumaa ei alkanut siihenkään puhelimeen tulemaan, joten jos viestit on vielä matkalla, niin siellä ne vieläkin olevat. Eli ei lienee itse puhelimessa tuo ulkomaantulppa.
Onko kenelläkään mitään ideaa mitä voisi vielä kokeilla?
Sonera ei luonnollisesti vielä ole ehtinyt vastaamaan palvelupyyntöön.


Vastaa lainaten
