Sivu 2 25:sta EkaEka 12345612 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 21:stä 40:een 498:sta
  1. #21
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)
    Quote Alunperin lähettänyt veppis Katso viesti
    Monopoliin perustuvat vaihtoehdot ovat pitemmän päälle aina huonompia. Tai vähintäänkin kalliimpia. Jos monopolin haltijalle on asetettu liiketoiminnallisia tulostavoitteita on hinnannosto vain ajan kysymys.
    Totta, ja siksi mielestäni pitäisi pyrkiä monopolien purkamiseen jos se suinkin vain on mahdollista. En puhu siis monopolista yhdessä verkossa tai taajuudella, puhun monopoleista kokonaisuudessaan ja esimerkiksi siitä monopolista, mikä Digitalla ja Soneralla on suuressa osassa Suomea (valtionyhtiöiden yksityistämisen ja ulkomaille myynnin ansiosta) ja joka @450-päätöksen takia vahvistuu vain edelleen.

    Lisäksi sinun ehdotuksessasi ainoastaan tekniikat kilpailisivat ja asiakas olisi pakotettu sitoutumaan valitun tekniikan mukaan tiettyyn operaattoriin (jota itsekin inhoat yli kaiken), Suomen verkko/palveluoperaattorimallissa voi palvelun tarjoajan sentään valita itse.
    Tekniikat ja operaattorit kilpailisivat toisiaan vastaan armoa antamatta. Tekniikat kilpailevat joka tapauksessa jo nyt. Olisi Nordisk Mobiltelefonille toki voinut antaa vain määräaikaisen yksinoikeuden tai velvoitteen myydä verkkoaan samaan edulliseen hintaan myös muille. @450-tapauksessa ratkaisevaa on se, että verkko on Digitalla ja Digita ei ole osoittanut olevansa paras mahdollinen verkon rakentaja, markkinoija ja hinnoittelija niin, että toiminta pysyisi kannattavana ja toimilupaviranomaisen tavoitteet (edullinen laajakaista koko Suomeen) toteutuisivat. Palveluoperaattorit Sonera ja Fujitsu yms. ovat tässä kokonaisuudessa yhtä tyhjän kanssa, ne kaikki myyvät lähes identtistä Digitan verkkoliittymää lähes identtisin hinnoin. Sonera vetoaa 450-hinnoittelussaan kustannuksiin, eli Digitan kaikilta perimään kovaan hintaan. Verkon sisällä palveluoperaattorien kilpailu jää usein vähäiseksi, kuten nyt ADSL- ja GSM-puolella on tilanne, käytännössä verkko-operaattorien omistamat palveluoperaattorit hallitsevat. Oleellista olisi saada kilpailu syntymään useiden eri mobiililaajakaista-operaattorien välillä ja Nordisk Mobiltelefon olisi ollut täysin uusi kilpailija, koko Suomessa.

    Aika yksipuolisen avauksen ja näkemyksen esitit, tuskin se johtaa kovin onnistuneeseen lobbaukseen.
    Hehkutukset Digitan maailman ensimmäisestä koko maan kattavasta laajakaistaverkosta on jo nähty ja todettu pelkäksi bluffiksi. Tuon puhtaasti uutta näkökulmaa, koska Suomessa ei uskalleta katsoa valtionrajan toiselle puolelle, sehän voisi asettaa päätökset kyseenalaisiksi. Kyllä ne ministeriössä varmasti tekevät tarpeeksi nollatutkimuksiaan ja taas ylistetään Suomen edelläkävijyyttä, ei minun tarvitse enää Suomen päätösten mahtavuutta korostaa.

    Niinpä, tarjoushinnat.
    Tarjouskampanja joka on jatkunut jo joulusta asti. Sitovan sopimuksen hinta. Myös normaalihinnat ovat merkittävästi halvemmat kuin Suomessa. Samoin päätelaitteet. Hinnoittelu menee maan markkinatilanteen mukaan, Norjassa on Ruotsia kalliimpaa, koska Norjan hintataso on muutenkin aika älytön ja palkkataso Suomen yläpuolella. Minulla ei ole epäilystäkään, etteikö Nordisk Mobiltelefon olisi tuonut Suomen markkinoille sopivan räätälöidyn kilpailukykyisen hinnoittelun, kuten on tehnyt kaikissa muissakin maissa.

    Ja jos NMt:n tekniikasta tai edullisista hinnoista ei tykkää, niin Saunalahtihan oli sitoutunut Flash-OFDM -hakemuksessaan 20 eur/kk hintaan 1M-liittymästä, jota monet pitivät vitsinä ja epärealistisena. No, nyt Saunalahti tarjoaa samaa UMTS900-verkossa, pian Ylä-Lapissakin...

    Ja kyllä NMT:n kuuluvuuskartoissakin on valkoista, taitaa arvostelukykysi olla hieman sumentunut. Sitä en kiellä ettei NMT:n verkko ole kattavampi kuin Digitan jos verrataan maantieteellistä peittoa.
    Kuten sanoin, NMt paikkaa katvealueitaan jatkuvasti. Voi verrata ihan mitä vaan väestö- tai alueellista peittoa. Jatketaan vertailuja joskus 450 MHz -viestiketjussa...

    Digita on rakentanut esim. Lappiin peräti noin kymmenen (10) @450-tukiasemaa tähän mennessä. Ja Digitaa velvoittavat toimilupaehdot ja verkon rakentaminen piti erityisesti aloittaa juuri haja-asutusalueilta.

    Samaan aikaan Elisa rakensi viime vuonna Suomeen 1000 3G-tukiasemaa ja tänä vuonna rakentavat mm. 300 UMTS900-tukiasemaa, osan Lappiin. Elisalla ei ole UMTS900:n osalta mitään velvoitteita, tekevät kannattavaa bisnestoimintaa vaan ihan huvikseen.

    Siis jos vertaa Digitan panostuksiin, niin nehän on ihan olemattomat. Ja se taas haittaa vahvasti @450-verkon markkinointia, kun se on ylihinnoiteltu, eikä edes kata koko Suomea, joten ei voida markkinoida sitä koko Suomen kattavana laajakaistana.
    Viimeksi muokannut: kaakkuri; 15.2.08 klo 23:03.



  2. #22
    la
    la ei ole paikalla

    Liittynyt
    18.6.2002
    Viestit
    590
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    2 (100%)
    Quote Alunperin lähettänyt kaakkuri Katso viesti
    @450
    Itse en ollut tätä Nordisk Mobiltelefonin tilannetta seurannut, mutta yllättynyt olin kun avasin kuuluvuuskartan.

    Lisätiedot: http://www.nmt.net/ Tekniikka siis 450MHz CDM2000 nopeus max 3,1/1,8Mbit/s (down/up).

  3. #23

    Liittynyt
    11.12.2005
    Sijainti
    Lappeenranta
    Ikä
    23
    Viestit
    83
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Siirtorajaahan ei varsinaisesti taida olla, tuon 5gt jälkeen vain oma prioriteetti tippuu ja saat edelleen kaistan täydeltä tavaraa, mutta jos linkin kaistamäärä alkaa olla täynnä, olet sinä se jolta sitä ensin vähennetään (suomeksi nopeutta pudotetaan)

  4. #24
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)
    Quote Alunperin lähettänyt Jolli Katso viesti
    Siirtorajaahan ei varsinaisesti taida olla, tuon 5gt jälkeen vain oma prioriteetti tippuu ja saat edelleen kaistan täydeltä tavaraa, mutta jos linkin kaistamäärä alkaa olla täynnä, olet sinä se jolta sitä ensin vähennetään (suomeksi nopeutta pudotetaan)
    Jep, mutta jos Soneran mielestä siirtomäärä on paikallisesti kohtuuton, liittymä voidaan sopimusehtojen mukaan sulkea. Se, tehdäänkö niin käytännössä, on tietenkin asia erikseen.
    Viimeksi muokannut: kaakkuri; 15.2.08 klo 23:26.

  5. #25
    Supermoderaattori veppis:n avatar
    Liittynyt
    18.6.2002
    Viestit
    8 808
    Suositeltu
    16
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt kaakkuri Katso viesti

    Hehkutukset Digitan maailman ensimmäisestä koko maan kattavasta laajakaistaverkosta on jo nähty ja todettu pelkäksi bluffiksi. Tuon puhtaasti uutta näkökulmaa, koska Suomessa ei uskalleta katsoa valtionrajan toiselle puolelle, sehän voisi asettaa päätökset kyseenalaisiksi. Kyllä ne ministeriössä varmasti tekevät tarpeeksi nollatutkimuksiaan ja taas ylistetään Suomen edelläkävijyyttä, ei minun tarvitse enää Suomen päätösten mahtavuutta korostaa.
    Itse en ole koskaan väittänyt tai viitannut @450:n olevan mikään kaiken autuaaksi tekevä tekniikka, puhumattakaan että olisin hehkuttanut Digitan panostuksia verkko-operaattorina. Palveluoperaattorimallia pidän parempana, mutta se ei toimi nykyisessä tilanteessa jossa Digitan on annettu pahasti lipsua lupavelvoitteista.

    Jälkikäteen on tietenkin helppo sanoa että olisi pitänyt antaa yhdelle yritykselle monopoli. Tosin lupapäätös ja Digitan valinta verkko-operaattoriksi yllätti monet tahot, joten olisi mielenkiintoista perehtyä yksityiskohtaisesti lupahakemuksiin ja päätöksen perusteluihin jotta voi arvioida päätöksen kestävyyttä. Epäviralliset tiedot lobbauksesta ja sitä suorittaneista tahoista voisivat myös olla kutkuttavia.

    Samaan aikaan Elisa rakensi viime vuonna Suomeen 1000 3G-tukiasemaa ja tänä vuonna rakentavat mm. 300 UMTS900-tukiasemaa, osan Lappiin. Elisalla ei ole UMTS900:n osalta mitään velvoitteita, tekevät kannattavaa bisnestoimintaa vaan ihan huvikseen.
    Tuskin huvikseen, mutta lähivuosina nähdään maksavatko verkkopanostukset itsensä takaisin. Olisi mielenkiintoista nähdä yrityksen verkkopuolen pidemmän tähtäimen suunnitelmat...jatketaanko aggressiivista investointipoliitiikkaa kahteen järjestelmään vai onko GSM laitettu säästöliekille jo ajat sitten ja panostukset UMTSiin.

    Elisa ja TeliaSonera ovat valinneet erilaisen tien Suomessa ainakin lähitulevaisuuden osalta ja tietysti asiakkaan näkökulmasta Elisan vaihtoehto on mielekkäämpi. Kyllä TeliaSonerakin joutuu välttämättömät investoinnit tekemään jottei se menetä merkittäviä asiakkaitaan, mutta kilpailuetu on verkon osalta pian mennyttä.

    UMTS 900 -tekniikan tulevat muutkin verkko-operaattorit ottamaan käyttöön, mutta aikataulu ja laajuus jäävät nähtäväksi. Elisa on tehnyt kovia lupauksia (ainakin P. Lehden suulla), joten innolla (vilpittömästi) odotan niiden toteutumista. Nykytilanteessa pidän itsekin UMTS 900:sta realistisimpana vaihtoehtona nimenomaan yleiskäyttöön suunnatun liikkuvan laajakaistan tekniikaksi.
    Aktiivikäytössä iPhone 4 Black 32 GB, Nokia N8 ja iPad 2 Wi-Fi + 3G 32GB Black.
    Käytössä lisäksi useita eri puhelimia ja operaattoreita

  6. #26
    Supermoderaattori veppis:n avatar
    Liittynyt
    18.6.2002
    Viestit
    8 808
    Suositeltu
    16
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt Jolli Katso viesti
    Siirtorajaahan ei varsinaisesti taida olla, tuon 5gt jälkeen vain oma prioriteetti tippuu ja saat edelleen kaistan täydeltä tavaraa, mutta jos linkin kaistamäärä alkaa olla täynnä, olet sinä se jolta sitä ensin vähennetään (suomeksi nopeutta pudotetaan)
    Ei varmaankaan ole ja kaikilla operaattoreilla on tekniikasta riippumatta sopimuksissa klausuulit oikeudesta rajoittaa yhteyden kaistaa tai siirtomäärää jotta verkon toiminta voidaan turvata.

    Ongelmana näissä on kuitenkin aina tulkinta. Siinä missä linuxnörtti saa helposti poltettua kaistaa savuna ilmaan vaikka kuin paljon latailemalla distrojen asennuslevyjä niin peruskäyttäjä pysyy hyvin rajojen sisäpuolella.

    Kuluttajan näkökulmasta nämä sopimuksiin sijoitetut juridiset varaukset ovat useimmiten hankalia ja lisäävät epätietoisuutta.
    Aktiivikäytössä iPhone 4 Black 32 GB, Nokia N8 ja iPad 2 Wi-Fi + 3G 32GB Black.
    Käytössä lisäksi useita eri puhelimia ja operaattoreita

  7. #27
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)
    Quote Alunperin lähettänyt veppis Katso viesti
    Olisi mielenkiintoista nähdä yrityksen verkkopuolen pidemmän tähtäimen suunnitelmat...jatketaanko aggressiivista investointipoliitiikkaa kahteen järjestelmään vai onko GSM laitettu säästöliekille jo ajat sitten ja panostukset UMTSiin.
    Ei ainakaan ajat sitten ole laitettu GSM:ää säästöliekille, sillä Elisa on laajentanut GSM-verkkoaan viime vuosina Lapissa ennätystahtiin, nyt mm. Inarin kunnassa Kaamasen ja Näätämön välillä kuuluvuus on jopa jo selvästi ylittänyt Soneran ja lisäksi useilla alueilla siellä on saatavilla Saunalahden EDGE-mobiili "laajakaista" 9,80 eur/kk, mikä helpottaa merkittävästi mm. Sevettijärven asukkaiden ja matkailuyrittäjien netin käyttöä.

    Toki Sonera on yhä tietyillä alueilla edellä GSM-kuuluvuudessa, esimerkiksi Utsjoen ja Karigasniemen välillä osittain, koska Soneralla on aikoinaan valtionyhtiömäisesti otettu käyttöön myös Telenorin mastot Norjan puolella Tenoa, Elisalla on vain Suomen puoleiset mastot käytössä. Nykyään tosin Telenor onkin Elisan yhteistyökumppani, joten voi olla että Elisakin ottaa joskus myös Norjan puoleiset mastot käyttöön.

    Itse olen valinnut mobiililiittymäni kokonaisuutena verkon kattavuuden, nopeuksien, edullisuuden ja luotettavuuden ja tietenkin kilpailun edistämisen perusteella. Kattavuuden, panostusten ja nopeuksien perusteella olen valinnut Elisan verkon ja alueellisen luotettavuuden takia sitten vielä dna-verkko varalle (Spiidihän on alueellisesti luotettavampi kuin jopa VIRVE, kuten aiemmin olen maininnut).

    Sonera ei valitettavasti ole pystynyt tarjoamaan viime vuosina sen enempää nopeita, kuin luotettaviakaan mobiiliyhteyksiä alueellani, joten Sonera on jäämässä väliinputoajaksi. Myöskään asiakaspalvelu ei ole ADSL-kokemuksieni perusteella hääppöinen eikä Tele Finlandin halvat hinnat ja tarjouksetkaan päihitä Saunalahtea. Myöskään nyt esiin tullut epävarmuus ADSL-linjan tulevaisuudesta ei herätä luottamusta Soneraa kohtaan yleisesti. Toivoisin, että Sonera ja Digita yrittäisivät saada asiakkaita @450-verkkoonsa reilusti panostamalla verkon kattavuuteen, edullisiin hintoihin ja markkinointiin, eikä pakottamalla entisiä lanka-asiakkaita siirtymään langattomaan verkkoon huonomman palvelun pariin.

    Jos Telenoriin ja NetComiin vertaa (EDGE koko GSM-verkossa), niin säästöliekillä on kyllä Suomessa menty ainakin EDGE:n osalta koko ajan, joten kyllä nyt rahaa pitäisikin riittää ainakin 3G-laajennuksiin, siis jossei rahat ole suomalaisilla operaattoreilla kadonneet jonnekin Saksaan tai Islantiin...
    Viimeksi muokannut: kaakkuri; 16.2.08 klo 00:20.

  8. #28
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)

    Sonera parantaa myös ADSL-asiakkaidensa palvelua! Jippii!

    Sonera söi samantien sanansa "yhtä hyvistä" palveluista. 2M ADSL:n tilalle monet saavat 1M @450:n. Todennäköisesti 8/1M -ADSL-liittymiäkin lopetetaan, vaikka sitä ei vielä mainitakaan. Tosin monilla paikkakunnillahan Sonera on tarjonnut mielivaltaisesti vain 1M ADSL:ää, mutta on sekin varmempi ja tasaisempi kuin langaton 1M @450, lisäksi ADSL:ssä rajattomasti taattua tiedonsiirtoa ja 5 IP-osoitetta.

    Osan asiakkaista nettiyhteydet hidastuvat
    Sonera sulkee 19 000 ADSL-liittymää

    Hyvä puoli: tappiollinen @450-verkko saa tuhansia asiakkaita lisää! Minä en tosin ole yksi niistä @450-verkon uusista asiakkaista ainakaan näillä hinnoilla ja nopeuksilla. Nyt vaan sitten odottelemaan. Koska tahansa voi tulla ilmoitus, että ADSL menee ja 50 vuotta suvussa perintönä kulkenut asiakkuus päättyy siihen. Tämähän on kuin joulua odottaisi!

    Siis oikeasti Soneran valtakunnallisen julkisuuskuvan kannalta, kuinka positiivisia ovat jatkuvat uutiset, että taas ajetaan jotain alas, aletaan periä lisämaksuja ties mistä tai sitten nettiyhteyksissä ja sähköpostissa on katkoksia pitkin päivää...


    Quote Alunperin lähettänyt la Katso viesti
    Itse en ollut tätä Nordisk Mobiltelefonin tilannetta seurannut, mutta yllättynyt olin kun avasin kuuluvuuskartan.
    Joo, jostain kumman syystä Nordisk Mobiltelefonin projektista ei pahemmin Suomessa ole uutisoitu sen jälkeen, kun toimilupa annettiin Digitalle...

  9. #29
    kimmo
    Vieras (poistettu tunnus)
    Viitaten tohon ylläolevaan ja jostain lukemaani/kuulemaani. niin lopettaako sonera kokonaan lankalinjan ylläpidon suomenmaassa.

  10. #30
    JPW™
    Vieras (poistettu tunnus)
    Itse en ole kenenkään operaattorin suurenmoinen fani tai kannattaja. Kehun sitä, jonka olen todennut hyväksi, josta olen saanut positiivista kuvaa omalta kohdaltani. Saunalahteen olen ollut tyytyväinen, koska olen saanut asian kuuluvaa toimenpidettä palveluista ja olen tyytyväinen hintoihin, sekä laskutukseen. Toisin sanoen, ei ole tarvinnut tapella kyseisen operaattorin kanssa. Soneraan myöskin olen ollut tyytyväinen. Laajakaista on miltei halvimpia Turun seudulla 10/2 nopeudella ja linja on myös toiminut niin kuin pitää, ei ole valittamista todellakaan. Mobiili puolella Soneralla on tunnetusti Suomen kalleimmat hinnat ja tämä on fakta, sille ei voi mitään.
    On se ihme ja kumma, nää Sonera fanit, kun haluaa väki pakolla puolustella vain ja ainoastaan sitä omaa operaattoria, jopa Foorumin Moderaattori yhtyy tähän kilpaan, vaikka luulis jo järki sanovan, et jokaisella operaattorilla on niitä hyviä ja huonoja puolia. Yksikään Sonera Fani ei ole sanonut yhtäkään positiivista sanaa muista op:sta, mutta Soneraa jaksetaan kehua maasta taivaaseen, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Alkaa suoraan sanoen jo ottamaan päähän nää itsepäiset kus********! Lopettakaa jo se operaattorien haukkuminen ja aikuistukaa, niin minäkin tein!

  11. #31
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)
    Quote Alunperin lähettänyt Celleri Katso viesti
    mutta siinähän nyt jollekin poroihin kyllästyneelle olisi uusi todella rahakas bisnes idea alkaa tarjoamaan yhteyksiä lapin kansalle. Rahaa tulee kuin roskaa ja lapissa alkaa näkyä sellaisiakin öky autoja, että Helsingin kansa kalpenee.
    Niin, jos me eläisimme täydellisessä maailmassa, Nordisk Mobiltelefon voisi tosiaan sen tehdä ja rakentaa koko Lapin täyteen 3G-tukiasemia, itse asiassa olisi lähes varmasti jo tehnytkin niin.

    Ja jos me eläisimme vapaassa maailmassa, mikään naurettava kaupunkien ruuhkaisten olosuhteiden takia 1000 kilometrin päässä säädetty 100mW EIRP tehoraja ei estäisi myöskään minua yhdistämästä aivan tavalliseen WLAN-tukiasemaani aivan käsittämättömän isoa antennia ja vielä tolkuttomat booster-vahvistimet siihen päälle. Sellaisellahan saisi langattoman verkon kokonaiseen kylään.

    Emme kuitenkaan elä, joten kumpikaan ei ole mahdollista rikkomatta lakia, säännöksiä tai toimilupapäätöksiä. Katsotaan joskus tulevaisuudessa...

    Quote Alunperin lähettänyt veppis Katso viesti
    Ongelmana näissä on kuitenkin aina tulkinta. Siinä missä linuxnörtti saa helposti poltettua kaistaa savuna ilmaan vaikka kuin paljon latailemalla distrojen asennuslevyjä niin peruskäyttäjä pysyy hyvin rajojen sisäpuolella.
    Hei, kyllä siinä kaistaa kuluu rutkasti ihan tavallisella vaikkapa Inarissa asuvalla peruskäyttäjälläkin, kun hän tilaa ilmaisen Wippies-boksin ja kirjautuu Wippies-vierailijaverkon kautta tunnelia pitkin Saunalahden NettiVisio-palveluun ja alkaa katsella Urheilukanavaa ja The Voicea maksimaalisella kuvan- ja äänenlaadulla. 8/1M ADSL-liittymällä se onnistuu ja suuressa osassa Suomeahan IPTV on ainoa tapa katsella kyseisiä kanavia.

    Mutta @450-yhteyden kaista ei riitä mihinkään ja kaikenlisäksi suorituskyvyn tasaisuus on epävarmempi kuin ADSL-liittymällä.

    Soneran massiivinen puhelinlinjojen alasajo uhkaa siis viedä monilta jopa suomalaisia maksuttomia television peruskanavia näkyvistä. Tämä on karu fakta. En ota kantaa siihen onko se oikeutettua, mutta se nyt vaan on tosiasia.
    Viimeksi muokannut: kaakkuri; 16.2.08 klo 04:47.

  12. #32
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)
    Quote Alunperin lähettänyt veppis Katso viesti
    Tai ainahan voit pyytää tarjouksen esimerkiksi Elisalta/Saunalahdelta kiinteän avolinjan toimittamisesta osoitteeseesi
    Hah, toivottavasti Sonera laittaa myynti-ilmoituksen paikallislehteen, ettei tarvitse uutta linjaa vetää:
    "Myydään hyväkuntoinen Full Rate -tason puhelinlinja ADSL-keskuksineen. Ei vaadi juuri ylläpitoa, tai ainakin tähän asti on ihan hyvin pystyssä pysynyt, vaikkei olla mitään parannuksia viitsitty tehdäkään sitten Telen aikojen. Sen sijaan rakensimme suomalaista tietoyhteiskuntaa ostamalla miljardeilla Saksasta ilmaa."

    Mutta ihan vakavasti ottaen, avolinjat, ne alkaa olla jo vähän vanhentunutta tekniikkaa eivätkä välttämättä ole enää edes käytössä. Nykyinen puhelinlinjahan on jo ihan kunnon huippulaatuista kaapelia ja kulkee siinä alempana. Sitäpaitsi Sonera saattaisi tehdä "Kemijärvet" eikä edes suostuisi myymään linjaa, vaikka ostaja löytyisikin, sillä laatulinjan pitäminen käytössä luonnollisesti heikentäisi kalliimman ja hitaamman @450-verkon kysyntää.

    Puhelinpylväiden kohtaloa merkittävämpää on se, että sähkölinjat pysyvät joka tapauksessa pystyssä, koska sähkö on toden totta jopa ADSL-yhteyttäkin tärkeämmäksi luokiteltu välttämättömyys. Niitä pitkinhän voidaan tulevaisuudessa vetää valokaapelia. Valokaapelin vetäminen itse ehkä muutaman kymmenen tuhatta euroa maksaisi, mutta sehän on sijoituskohde.

    Uskon kuitenkin, että Saunalahden tuleva Mobiililaajakaista 10M, MultiSIMin ansiosta jopa 5 päätelaitteessa samanaikaisesti, on riittävä yhteys lähivuosiksi. Sen jälkeen, mikäli 4G (LTE) -toimilupien jakamisessa onnistutaan kilpailua edistävällä tavalla, saattaa tulla kyseeseen 4G-yhteys. Ehkä ei tarvitsekaan koskaan rakennuttaa valokaapelia omin varoin, mikäli ensi vuosikymmenellä 4G:llä riittää potkua jopa IPTV-palveluihin.

    Ken elää, sen näkee!

  13. #33
    SYS 49152
    Vieras (poistettu tunnus)
    Ei muuta kuin kaivurit vaan hommiin ojia kaivamaan, putkia maahan ja putket täyteen kuitua. Jossain kylissä tuo on onnistunut kylän ihmisten kyllästyttyä isojen operaattoreiden hankaluuteen (en muista enää oliko kyse hinnasta vai haluttomuudesta vetää kaapeleita) ja sen jälkeen perustettua jonkun osuuskuntatyyppisen yhteisön ja niin sai kaivurit hommia, ojat täyttyi putkista ja putket valokuiduista ja onnellinen kyläyhteisö nykyaikaisen laajakaistan jokaiseen kylän mökkiin.

    Oikeasti, tuo kannattaa pitää vaihtoehtona silloin kun isot hangoittelee vastaan. Kunnon kohtuuhintainen laajakaista on nykypäivän peruspalvelu ja jos joku ruottalainen operaattori alkaa nakertaa noita peruspalveluita niin kengän kuvaa vaan persuuksiin sille ruotsalaiselle ja oma "operaattori" tilalle.

  14. #34
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)
    Monissa kunnissa sähköverkon omistaa ja ylläpitää vielä paikallinen osuuskunta, eikä Fortum ole onnistunut anastamaan kaikkea. Edessä on tulevaisuudessa ympäri Suomen vanhentuneen sähköverkon uudistaminen, joka on valtavasti rahaa syövä projekti. Mitäpä jos samalla uudistettaessa ja kunnostettaessa sähköverkkoa vedettäisiin myös valokaapeli pilkkahintaan joka kotiin. Sähköosuuskunta olisi riittävän iso taho koordinoimaan valokaapelin vetämisen ja virtuaalioperaattoriksi valmiissa verkossa voisi ryhtyä vaikkapa Saunalahti ja tarjota koko skaalan palvelut IPTV- ja HDTV-paketteineen. Sähköosuuskunta (jonka omistavat asiakkaat) saisi tuloja valokaapeliyhteyksien vuokraamisesta. Tämä täytyy laittaa ehdottomasti harkintaan.

  15. #35
    kaakkuri
    Vieras (poistettu tunnus)

    Wink/Silmänisku

    Ei voi kyllä kuin ihmetellä, ettei rikkaassa Nokiamaassa ole vieläkään saatu edes peruslaajakaistapalvelua kaikille kansalaisille (naapurimaatkin ovat jo langattomassa laajakaistassa jyränneet Suomen ohi ja kaiken lisäksi ilman kruunuakaan verovaroja), puhumattakaan todellisesta laajakaistasta IPTV-palveluineen. Kokeilin Soneran ADSL-katkoksen aikana suomalaisella GPRS:llä surffailua ja se oli niin hidas ja pätkivä, ettei Gmail suostunut avautumaan ollenkaan, ja tätä pidetään siis riittävänä yhteytenä kansalaisille. On sentään kaikki mastot ja sähköpylväätkin jo valmiina nykyään. Valokaapelissahan sen vetäminen maksaa. Jos verrataan siihen, kuinka paljon köyhempi Suomi oli silloin, kun puhelinverkkoa rakennettiin joskus 1900-luvulla, piti kaikki pylväätkin pystyttää tyhjästä, niin miten ihmeessä se on voinut onnistua! Ja silti saatiin puhelin koko Suomeen.

    Mutta sehän toteutettiinkin vanhanaikaisella puhelinosuuskunta-aatteella ja mikä vieläkin pahempaa, suureen osaan Suomea puhelinverkko rakennettiin valtion toimesta ja sehän on kommunismia. Soo soo, vaikka siltä pohjalta onkin rakentunut koko nykyinen tietoyhteiskunta. Olisi ehdottomasti 100 vuotta sitten pitänyt antaa koko Suomen puhelinpalvelujen toimilupa yksinoikeudella jollekin ranskalaiselle monopoliyhtiölle ja odottaa, että "vapaat markkinat" ja parin palveluoperaattorin ja jälleenmyyjien välinen kilpailu hoitaa homman kotiin ja lankaverkon Suomeen. Sitten olisi vaan toivottu, ettei asiakkaiden rahoja rahdattaisi hirveästi voittoina ulkomaille. Se olisi ollut modernia!
    Viimeksi muokannut: kaakkuri; 16.2.08 klo 07:21.

  16. #36

    Liittynyt
    18.1.2005
    Sijainti
    Jyväskylä
    Viestit
    2 585
    Suositeltu
    28
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt kaakkuri Katso viesti
    (naapurimaatkin ovat jo langattomassa laajakaistassa jyränneet Suomen ohi ja kaiken lisäksi ilman kruunuakaan verovaroja)
    Enpä ole tiennytkään, että Venäjällä on noin avarakatseisesti parannettu kansalaisten tiedonsaantimahdollisuuksia...
    ...saapa nähä...

  17. #37

    Liittynyt
    19.6.2002
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    586
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    1 (100%)
    Näin se menee, viesti poistettiin ja varoitus tuli Veppikseltä yksityisviestillä.

    No mikäs siinä, olihan siinä perse mainittu.
    2110i-> 6110-> 8210-> 8210-> 8250-> SGH-T100-> A50-> 8250-> M55-> 3100-> K700i-> N70-> SGH-X670-> Z540-> N82-> HTC Desire-> N8 + 5800XM + Motorola C115

    sairaus etenee...

  18. #38

    Liittynyt
    17.9.2002
    Sijainti
    pohjoonen
    Viestit
    278
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt Rooivalk Katso viesti
    Näin se menee, viesti poistettiin ja varoitus tuli Veppikseltä yksityisviestillä.

    No mikäs siinä, olihan siinä perse mainittu.
    Menit vissiin kipeille alueille, monet soneralaiset on saanut potkun mainitsemaasi paikkaan, tieten veppikselläkin hellänä :)
    Hospotipomiloo!

  19. #39
    Supermoderaattori adapter-:n avatar
    Liittynyt
    2.1.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestit
    443
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Pystään asiallisella tasolla ja alkuperäisessä aiheessa. Ylilyöntiviestit poistetaan surutta.

    Omaa viestihistoriaa kannattaa myös välillä selailla läpi. Olenko kenties tuonut mielipiteeni jo esille useamman kerran ja ehkäpä jo useammassa viestiketussa?

  20. #40

    Liittynyt
    9.12.2003
    Viestit
    473
    Suositeltu
    0
    Toripalaute
    0
    Quote Alunperin lähettänyt kaakkuri Katso viesti
    Onneksi Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa toimilupaa ei kuitenkaan saanut Digita, vaan täysin uusi nälkäinen kilpailija Nordisk Mobiltelefon, jonka tarjoushinnat ovat lähes puolet @450:ta halvemmat ja verkko ylivoimaisen kattava aina Nordkappiin Jäämerelle asti jo nyt.

    Mitä tosiasioita tarkoitat ja miksi ne samat tosiasiat eivät ole pysäyttäneet Nordisk Mobiltelefonin mobiililaajakaista-valloitusta naapurimaissamme? NMt tekee käsittääkseni melko kannattavaa bisnestä ja erityisesti verkon kattavuus on aseena HSDPA/3G-verkkoja vastaan...
    ihmeellistä hehkutusta tästä nordisk mobiltelefonista. "kannattavaa bisnestä" joo-o...

    Nordisk Mobiltelefon AB 2006

    liikevaihto 12,401 MSEK
    nettotulos -107,141 MSEK

Sivu 2 25:sta EkaEka 12345612 ... ViimeinenViimeinen

Kirjoitusoikeudet

  • Et voi lähettää uusia viestiketjuja
  • Et voi lähettää vastauksia
  • Et voi lähettää liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  •