4G suomalaisessa mediassa
Mediassa 4G:stä puhuttaessa viitataan usein LTE-teknologiaan. Tarkkaan ottaen kyseessä on kuitenkin vasta "3.9G", sillä vasta LTE-Advanced on varsinaista 4G:tä.[1] Esimerkiksi lehdissä kerrottiin TeliaSoneran avanneen Suomen ensimmäisen 4G-verkon koekäyttöön Turussa 2. kesäkuuta 2010.[2] Elisa ilmoitti sen jälkeen avanneensa vastaavan verkon Helsinkiin seuraavana päivänä.[3] Kumpaakaan verkkoa ei avattu asiakkaiden käyttöön, eikä sitä hyödyntäviä päätelaitteita ollut laajassa mitassa saatavilla. TeliaSoneralla on oman ilmoituksensa mukaan Tukholmassa kuluttajien käytettävissä oleva 4G-verkko. Marraskuussa 2010 TeliaSonera ilmoitti avaavansa vuoden loppuun mennessä 4G-verkon kaupalliseen käyttöön Turussa ja Helsingissä, tarkoittaen sillä LTE:tä.[4] TeliaSonera on ilmoittanut yltäneensä 47,5 Mbps:n nopeuteen, ja todennut, että kuluttaja ei tule kokemaan tällaista nopeuttalähde?. Elisa on oman ilmoituksena mukaan kyennyt 100 Mbps:n tiedonsiirtonopeuteen omassa 4G-verkossaanlähde?.
Oli pitkään epäselvää, mitä tekniikkaa voidaan virallisesti kutsua 4G:ksi. Vielä syksyllä 2010 ITU katsoi, että vain kaksi tekniikkaa, LTE-Advanced ja WirelessMAN-Advanced (IEEE P802.16m), täyttävät 4G:n määritelmän. Teleoperaattoreiden painostuksessa ITU kuitenkin höllensi määritelmää. Joulukuussa 2010 se ilmoitti, että myös LTE, WiMax ja 3G-verkkoon perustuva UMTS dual carrier (= kaksi 3G-yhteyttä samanaikaisesti käytössä) otetaan 4G määritelmän piiriin.[5]
[muokkaa] 4G-verkot Suomessa
ITU:n höllennettyä teleoperaattoreiden vaatimuksesta aiemmin tekemäänsä 4G:n määritelmää, voidaan Suomessa loppuvuodesta 2010 avattuja uusia matkapuhelinverkkoja kutsua 4G-verkoiksi. Telia-Soneran 4G-verkko kattaa toistaiseksi pienen osan Turun keskustaa ja Vallilan kaupunginosan Helsingissä.[6] Finnet-ryhmään kuuluvalla PPO:lla on 4G-verkkoja useissa Pohjois-Pohjanmaan taajamissa.[7]
Pohjois-Suomessa selvästi nopeampaa langatonta verkkoa pääsee käyttämään Raahessa ja Ylivieskassa sekä näiden lisäksi Kotkassa, Kouvolassa, Lappeenrannassa ja Laitilassa. Verkon rakentajana toimii yhdentoista Finnet-yhtiön omistaja Datame Oy. Omistajayhtiöiden alueelle verkko on käytettävissä joulukuun 2010 alussa. Datamen toimitusjohtajan Asmo Uljanoffin mukaan valmis verkko kattaa 70 prosenttia alueen väestöstä. "Verkko rakentuu vaiheittain valtakunnalliseksi seuraavan kahden--kolmen vuoden aikana", Uljanoff lupaa.
Suuret kaupungit Helsinki, Tampere, Turku ja Oulu sekä Kittilän Levi saavat nopeasti myös 4G-verkon. Uljanoffin mukaan 3G-verkkoon verrattuna uusi 4G-verkko on monikymmenkertaisesti nopeampi. Raahessa demonstraatiossa päästiin jo yli 30 megan nopeuteen